AP-IP -toiminta

Tiedote 1.8.2019

Viialan yhtenäiskoulu / Apip-toiminta                                                                                                                                                                       

 

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Alkuluokkien (0.-2.lk) aamu- ja iltapäivätoiminta toimii pääsääntöisesti samoissa ryhmissä ja tiloissa siirtokoululla, kuin koulupäivänäkin. Elokuun aikana tutustumme toisiimme ja apip:n toimintatapoihin. Syyskuussa alkaa ohjattu ”pajatoiminta”, josta tiedotamme lähempänä tarkemmin.

Vuorohoito (ennen 6:30 ja 17 jälkeen) järjestetään Sahurin päiväkodissa. Vanhemmat sopivat itse kuljetuksista taksin kanssa.

 

 

AAMUTOIMINTA (AP) klo 6:30-9 (9:45)

Aamutoiminta alkaa esi B-luokassa (keltaiset) klo 6:30. Lapset vievät aamulla ulkovaatteensa ja reppunsa omille naulakoille.

 

Eskarit lähtevät aamupalalle koulun ruokalaan klo 7:55. Aamutoiminnassa koululaisille (1.-2.lk) ei tarjota aamupalaa. Lapset voivat halutessaan tuoda kotoa omat eväät aamuksi ja ne syödään ruokalassa eskarilaisten aamupalan aikaan. Kahdeksaan (klo 8:15) kouluun menevät lapset syövät eväänsä ajoissa ennen koulupäivän alkua. Sellaiset eskarilaiset, jotka eivät lähde ruokalaan aamupalalle jäävät luokkaan puuhailemaan. Aamupalan ja aamueväiden jälkeen siirrymme välituntipihalle ulkoilemaan. Sateisella säällä jäämme sisälle puuhailemaan alkuluokkiin.

 

Noin klo 8:55 ap-toiminnassa olevat lapset siirtyvät ohjaajan kanssa siirtokoulun pihaan odottamaan koulun alkua. Tarvittaessa ap-toiminta jatkuu alkuluokkien tiloissa klo 9:45 asti.

 

 

ILTAPÄIVÄTOIMINTA (IP/ILTTIS) klo 12:15-17

Ip-toiminta alkaa tarpeen mukaan klo 12:15. Iltapäivällä ulkoilemme n. klo 13:10-14 välituntipihalla. Huonolla säällä leikimme sisällä alkuluokissa. Välipalalle siirrymme ruokalaan porrastetusti klo 13:50 alkaen. Välipalan jälkeen toimimme alkuluokittain ryhmissä. Ulos välituntipihalle siirrymme säästä riippuen noin klo 15:45-16:30.

 

PURKAT

Apip-toimintaan voi tuoda kotoa xylitol-purkkapussin välipalan jälkeen nautittavaksi. Nimellä varustettuja purkkapusseja säilytetään alkuluokissa.

 

LÄKSYT

Välipalan jälkeen tokaluokkalaisilla on mahdollisuus läksyjen tekoon. Läksyjen tekoa valvotaan ja ohjataan. Päävastuu läksyistä on kuitenkin aina vanhemmilla. Alkuopettajien kanssa on sovittu, että ekaluokkalaiset tekevät läksyt kotona.

 

LELUT

Ip-toiminnassa on perjantaisin lelupäivä. Leluksi voi tuoda yhden reppuun mahtuvan lelun. Leluksi ei voi ottaa elektronista lelua eikä leikkiaseita. Lelut ovat lapsen omalla vastuulla, joten kalliit ja rikkoutumisherkät lelut kannattaa jättää kotiin.

 

 

ULKOILUSTA

Ulkoilemme apip-toiminnassa päivittäin klo 8:20-9, 13-14 ja 16-17, jos sää vain sallii. Lapsilla pitää olla päivittäin säänmukaiset, ulkoiluun sopivat vaatteet (ulko- ja sisähousut erikseen!).

Yhden varavaatekerran voi säilyttää repussa. Muista nimikointi!

Koululla ei ole yleisiä varavaatteita.

 

TIEDONKULKU

Toivomme, että vanhemmat ilmoittaisivat wilmassa tai hoitoaikojen ilmoittamislomakkeella (saa ohjaajilta) lasten toiminta-ajat oman luokan ohjaajalle edellisen viikon tiistaihin mennessä.

Vanhemmat ilmoittavat itse erityisruokavaliota tarvitsevien lasten äkilliset poissaolot myös suoraan keittiölle.

  • Arvo Ylpön koulu 0403353240 (välipala)
  • Toijalan yhteiskoulu 0403353315 (lounas)

Äkilliset muutokset ilmoitetaan puhelimitse oman alkuluokan puhelimeen:

  • Alku A (vihreät): 040 335 3353
  • Alku B (keltaiset): 040 335 3354
  • Alku C (oranssit): 040 335 3355.

 

Tekstiviestissä on hyvä olla lapsen koko nimi ja luokka. Muut puhelimitse tapahtuvat yhteydenotot mielellään aamulla ennen klo 9 ja iltapäivällä klo 13 jälkeen.

 

 

M u k a v a a   s y k s y n   a l k u a !

 

 

Yhteistyöterveisin apip:n ohjaajat:

 

Alku A (puh.040 335 3353): Tiina Saarinen (esiA), Satu Välimäki (esiA), Krisse Lehtimäki (1A), Mari Huusko (1A), Taina Landström (2A, vastuuohjaaja), Jenni Olander (6C, vastuuohjaaja)

 

Alku B (puh. 040 335 3354):, Terhi Jokela (esiB), Elina Taipale (esiB), Tiina Lindström (1B), Niina Jokinen (3C), Tiina Lindström (4B), Ville Tolonen (9J)

 

Alku C (040 335 3355): Ritva-Liisa (Lilli) Uusitalo (esiC), Jari Selin (esiC), Jaana Heino (1C), Anne Rantala (2C), Sanna Lampi (4C), Figen Akkoyun (5A),

 

 
   

 

                                                                                                                                                        

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi