Veturimiesten matkassa -avajaiset

Osa näyttelystä pystytettiin kulttuuritalo Laaksolan tiloihin
Tervetuloa Veturimuseoon!
Esillä oli autoja akaalaisten autotalleista
Joukkoon mahtui niin isoja...
... kuin pieniäkin menopelejä!
Museon viileydessä saattoi ihastella massiivisia vetureita
Musiikillisestä annista huolehti AKKA ry:n puhallinkvintetti
Esittelijöinä olivat Kalle Kallio ja Matti Bergström
Suomen Rautatiemuseon johtaja Matti Bergström
Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio
Tilaisuudessa jaettiin tunnustuksia Museoveturiseura ry:lle
Kvintetti viihdytti juna-aiheisilla lauluilla
Tarjolla oli pikkunaposteltavaa ja raikasta juomista
Veturimuseon piha
Veturimiesoppilaiden tekemä vahti-Moppe
Laaksolan oheiskohteessa mm. lyhytelokuvia
Veturimiesten 60-luvun jälkeisiä virkapukuja
sekä taidokkaita pienoismalleja


Veturimiesten matkassa -näyttelyn avajaiset

Veturimuseo Akaassa Toijalan ratapihalla avasi kesän teemanäyttelynsä Veturimiesten matkassa lauantaina 11.6.2011 klo 14. Näyttelyn tulivat esittelemään Työväenmuseo Werstaan tutkimusvapaalla oleva johtaja Kalle Kallio sekä Suomen Rautatiemuseon johtaja Matti Bergström. Paikalla oli myös esiintymässä Akka ry:n puhallinkvintetti. Pihalla saattoi ihastella vanhoja autoja.

Järj. Veturimuseo
Tuottajat: Suomen Rautatiemuseo ja Työväenmuseo Werstas
Yhteistyössä: Veturimiesten liitto ja VR
Kuvat: Jaana Kari-Lepistö ja Soile Virtanen

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi