Sarjiskisa 2019

NÄKYMÄ 2019

-Ympäristötaidenäyttelyyn liittyvä sarjakuvakilpailu

Kelaa hei! Ajattele rokimmin, ajattele ympäristöäsi!

Sarjakuvakilpailu 15-25 -vuotiaille. Kilpailussa etsitään ympäristöteemaista sarjakuvaa, josta printtautetaan julkinen sarjakuvateos Toijalan rautatieaseman ratojen puoleiselle piha-alueelle sarjakuvateosta varten tehtyyn seinäkkeeseen.

Kilpailun palkinto on 1000 euroa.

Kilpailuaika on 1.3. - 10.5. ja teos julkaistaan kesäkuussa Näkymän avajaisissa lauantaina 15.6.

Kilpailutyö voi olla 4-12 ruudun sarjakuva, joko jatkuvajuoninen tarina, tai se voi koostua vaikka kolmesta neljän ruudun sarjakuvastripistä. Teos voi olla myös sanaton kuvasarja, tai muulla, vapaalla omaperäisellä tyylillä tehty tarina.  Ainoa rajoitus on tehdä sarjakuvaruudutus tai ruuduton piirrosala vaakasuoraan tasakorkuisena kuten esim. sanomalehtisarjakuva (sarjakuvastrippi), jotta siitä saa seinäkkeeseen sopivan formaatin:

 

Skannaa sarjakuvasi lähettämistä varten ja kevennä se siten, ettei se tuki s-postilaatikkoa. Valittu teos sitten pyydetään erikseen isommalla resoluutiolla printtauskelpoisena.

Kilpailusarjakuvat 10.5. mennessä s-postiliitteenä osoitteeseen:

nakyma@akaa.fi

Viestin otsikoksi: sarjiskilpailu19

Kilpailun järjestävät: Näkymä/TaideAkaa ry, Akaan kaupunki ja

Akaan seudun Osuuspankki

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi