Yrityksen kehittäminen

Menestyvä yritystoiminta edellyttää jatkuvaa kehittämistä. Kehitystyötä vaativat mm. toiminnan laajentaminen, viennin aloittaminen, uudet teknologiat, laatu- ja ympäristöasiat, henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen ja toimintojen tai omistuksen uudelleenjärjestelyt.

Asiantuntijoidemme kanssa voit keskustella oman yrityksesi kehittämistarpeista. Saat suunnitelmistasi asiantuntevan arvion ja apua rahoituksen suunnitteluun. Meneillään olevissa tai alkavissa hankkeissamme saattaa jo olla olemassa juuri sinun tarpeitasi ajatellen sopiva palvelu, konsepti tai verkosto.

Hyötyä verkostoista

Toimintamme perustuu vahvaan yhteistyöhön ja verkostoitumiseen eri toimialojen osaajien kanssa. Yrittäjät voivat päästä osalliseksi verkoston tarjonnasta eli ajankohtaisesta tiedosta, koulutuksesta, tutkimuksesta ja kehittämishankkeista.

Kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa teemme yhteistyötä muun muassa Pirkanmaan ELY-keskuksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Business Finlandin kanssa. Akaan kaupungin elinkeinopalvelut on kanavasi myös VTT:n palveluihin, yrittäjäyhdistyksiin, kauppakamareihin sekä seudun korkeakouluihin ja oppilaitoksiin.

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi