Purkulupa / -ilmoitus

Akaassa on siirrytty rakentamisen lupien haussa kokonaan sähköiseen verkkoasiointiin ja rakentamisen luvat haetaan verkossa Lupapisteen kautta. Palvelusta saa myös henkilökohtaista neuvontaa ja sieltä voi seurata oman hakemuksen käsittelyä ja olla yhteydessä lupaa käsitteleviin viranomaisiin. Lupapisteen myötä paperisia lupahakemuksia emme enää ota käsiteltäväksi.

Aina ennen hakemuksen tekoa kannattaa Lupapisteessä varmistaa aiotun toimenpiteen luvan- tai ilmoituksenvaraisuus neuvontapyyntönä (Kysy neuvoa-nappi). Aluksi täytyy esittää sanallinen kuvaus hankkeesta (Kerro hankkeestasi) ja lähettää viesti meille nähtäväksi (Kysy neuvoa-nappi). Neuvontapyynnössä voit kysyä viranomaiselta vapaasti hankkeestasi ja siihen liittyvistä lupa-asioinneista sekä ilmoittaa suunnittelemasi toimenpiteet. Viranomainen neuvoo asiassa eteenpäin ja ohjaa tarvittaessa muuttamaan neuvontapyynnön hakemukseksi, jossa käsitellään toimenpideilmoitukset, toimenpideluvat, purkuilmoitukset, purkuluvat sekä rakennusluvat.

Rakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa MRL 53 §:ssä tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Lupa on myös tarpeen, jos yleiskaavassa niin määrätään (MRL 127 §). Rakennuksen tai sen osan purkamisesta on, jollei purkamiseen tarvita lupaa, tehtävä hakemus Lupapisteeseen.

Purkulupa/-ilmoitus tehdään aina Lupapisteeseen, hakemuksena. Hakemuksen käsittelyn yhteydessä rakennusvalvonta määrittelee, edellyttääkö purkaminen luvan vai ilmoituksen

Mikäli purkaminen liittyy tulevaan rakentamiseen, purkutyötoimenpide tulee merkitä omaksi toimenpiteeksi hakemukseen (Lisää toimenpide-nappi)

Purkulupaa ei edellytetä, mutta purkuilmoitus edellytetään talousrakennuksen tai muun vastaavan vähäiseksi verrattavan rakennuksen purkamiseen, ellei rakennusta pidetä rakennushistoriallisesti merkittävänä tai rakennustaiteellisesti arvokkaana tai tällaisen kokonaisuuden osana.

Käsittelemme purkuilmoitukset viimeistään 30 vrk sisään, usein jo muutaman päivän aikana hakemuksen jättämisestä. Purkuilmoituksen käsittelystä tallennamme dokumentin Lupapisteeseen. Olemme erikseen yhteydessä, mikäli purkuilmoituksen mukainen hanke edellyttää purkulupaa.

Purkuilmoituksesta sekä purkuluvasta laskutetaan Akaan kaupungin rakennusvalvontataksan mukaisesti.


Purkulupaan/-ilmoitukseen tarvittavat liitteet

  • selvitys omistus- tai hallintaoikeudesta (esim. lainhuutotodistus ja /tai kauppakirjan jäljennös tai vuokrasopimus)
  • asemakaavaote tai pohjakartta
  • asemapiirustus suunnittelijan allekirjoittamana
  • valokuvia purettavasta rakennuksesta
  • tarvittaessa rajanaapureiden kuulemislomake
  • Selvitys purkujätteen käsittelystä (purkuluvassa)


Selvitys purkamis- ja peruskorjausjätteistä

Purkujätteen käsittely on järjestettävä (Valkeakosken kaupungin ympäristöpalvelujen) Akaan kaupungin rakennusvalvonnan edellyttämällä tavalla ja näistä jätteistä on tehtävä sille selvitys. Täytettävä lomake löytyy täältä.

Rakennusta purettaessa syntyy kymmeniä tonneja jätettä, josta osa on hyödyntämiskelvotonta,
mutta osa lajiteltuna käyttökelpoista sellaisenaan, murskattuna tai energiantuotannon raakaaineena.
Jätteet on pyrittävä hyödyntämään ensisijaisesti materiaalina ja toissijaisesti energiana.

Purkulupahakemuksen/purkuilmoituksen liitteeksi tulevassa rakennusjäteselvityksessä
arvioidaan syntyvän jätteen määrä jakeittain. Lisäksi selvitetään rakennuksen sisältämät
vaaralliset jätteet ja maaperän tila, mikäli on olemassa viitteitä siitä, että maaperä voi olla
pilaantunut. Jätteen määrän (ja niistä koituvien kustannusten) minimoimiseksi on hyvä
lajitella jäte jo paikalla ja toimittaa kierrätyskelpoiset osat ja materiaalit hyödynnettäviksi.

Jätelain mukaan purkutöissä on pyrittävä siihen, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän
ja ettei jätteestä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Lajitellut jätejakeet
on toimitettava asianmukaisiin käsittely- ja hyödyntämispaikkoihin. Kaikki maksullinen jäte
kannattaa pitää kuivana, sillä kastuessaan jäte painaa (ja maksaa) enemmän.

Purkukohteissa esiintyviä terveydelle vaarallisia aineita:

  • Asbestia on käytetty rakentamisessa vuoteen 1994 asti mm. putkieristeissä, ruiskutettuna eristeenä, kattohuovissa, ovissa, rakennus- ja kattolevyissä ja ilmastointikanavissa. Kartoitusvaatimus koskee kaikkia ennen vuotta 1994 valmistuneita rakennuksia, joissa tehdään purkutöitä. Näitä ovat esimerkiksi kylpyhuone- ja keittiöremontit, linjasaneeraukset sekä julkisivu- ja parvekesaneeraukset. Remonttia tekevän tai sellaisen teettävän on huolehdittava, että asbestikartoitus tehdään ennen hankkeen aloittamista. Asbestikartoituksen tekeminen edellyttää asbestiin, sen esiintymiseen ja rakenteiden purkamiseen riittävästi perehtynyttä henkilöä, jolla on kysymyksessä olevan kartoituksen laadun ja laajuuden edellyttämä ammatillinen osaaminen. Kartoitus on teetettävä, vaikka olisi sovittu, että esimerkiksi kylpyhuone puretaan joka tapauksessa asbestipurkuna. Tällä varmistetaan, että asbestin määrä ja sijainti on dokumentoitu. Kartoituksessa on paikallistettava purettavassa kohteessa oleva asbesti ja selvitettävä asbestin laatu ja määrä. Paikallistamisella tarkoitetaan asbestin sijainnin selvittämistä ja merkitsemistä piirustuksiin mahdollisimman yksiselitteisesti. Huomioithan, että kaikkia asbestipurkutöitä saa tehdä vain asbestipurkuun valtuutettu urakoitsija, asbestilta ei siis voi purkutöissä suojautua kotikonstein eli on tarpeen teettää työ ammattilaisella (yhteystietoja työsuojeluviranomaisilta).
  • Kyllästettyä puuta (vihreä suolakyllästetty ja ruskea kreosoottikyllästetty puutavara) löytyy ulkotiloista, kuten terassi- ja parvekerakenteista. Kyllästetty puutavara säilytetään erillään muusta puutavarasta. Sen polttaminen vapauttaa ilmaan runsaasti myrkyllisiä yhdisteitä, joten hävittäminen on tehtävä ongelmajätelaitoksessa. Useimmat rakennustarvikekaupat ottavat kyllästettyä puuta vastaan ilmaiseksi.
  • PCB:tä esiintyy saumausaineissa ja vanhoissa maaleissa. Aineen havaitseminen on käytännössä vaikeata.
  • Kreosoottia eli kivihiilitervaa on käytetty kosteuseristeenä. Sen tunnistaa tervamaisesta ulkonäöstä ja voimakkaasta "ratapölkyn" hajusta. Ennen purkutöiden aloittamista on otettava yhteys työsuojeluviranomaisiin.
  • Öljysäiliöt, öljy-, maali- ja kemikaalijätteet: Öljysäiliöt toimitetaan tyhjennettyinä ja puhdistettuina jäteasemalle. Kemikaali- ja öljyjätteet ovat vaarallista jätettä, jotka toimitetaan jäteasemalle.


Vastaavan työnjohtajan hyväksyminen

Rakennuksen purkaminen edellyttää vastaavan työnjohtajan hyväksymistä, ellei purkutyö ole vähäinen.

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi