Toimeenpanosuunnitelmat hyväksyttiin maakuntauudistuksen johtoryhmässä, työryhmiä kootaan parhaillaan

Toimeenpanosuunnitelmat hyväksyttiin maakuntauudistuksen johtoryhmässä, työryhmiä kootaan parhaillaan 

Pirkanmaan maakuntauudistuksen johtoryhmä päätti perjantaina osaltaan hyväksyä syksyn aikana valmistellut toimeenpanosuunnitelmat. Työryhmiä kootaan parhaillaan ja ne tulevat johtoryhmän käsittelyyn. Työryhmien vetäjille järjestetään aloitustilaisuus 26.10. 

Uudistuksen keskiössä on asiakas. Kuntien kanssa tehtävässä yhteistyössä keskeistä on ennaltaehkäisevä ote. Palvelut integroidaan asiakaslähtöisesti ihmisten tarpeiden mukaan ja palveluverkko optimoidaan. Uudistuksen myötä otetaan käyttöön digitaalisia asiakas- ja asiantuntijalähipalveluita. Asiakas- ja ohjaustietoa käytetään systemaattisesti palveluiden parantamiseen. Palvelujen käyttäjät otetaan mukaan palvelujen kehittämiseen. 

Pirkanmaalla valmistellaan uudistusta kokonaisuutena, jossa sote- ja maku-palvelut ovat yhdessä. Palveluiden, järjestäjätoimintojen ja strategisten konsernipalvelujen kokonaisuuksien alle perustetaan ryhmiä, joiden tehtäväksi tulee nyt aidosti uudistaa tulevan maakunnan toiminta- ja palvelukokonaisuutta. Mukana työssä tulee olemaan 350 asiantuntijaa. 

Palvelut-kokonaisuus keskittyy järjestämisen ja tuottamisen substanssiin, järjestäjätoiminnot siihen yleiseen osaamiseen, mitä järjestäjän tehtäviin kuuluu. 

Uudistuksen toimeenpanoa on jaksotettu eri vaiheisiin. Tavoitteita on asetettu väliaikaishallinnon alkamiseen, uuden maakuntavaltuuston kauden (1.1.2019-) sekä järjestämisvastuun (1.1.2020-) alkuun mennessä.

Loppuvaiheen valmistelu tarkentuu, kun lainsäädäntö on lopullisesti käytettävissä. 

Pirkanmaalla varmistetaan laaja osallistuminen tässäkin vaiheessa. Uusia osallistumisen muotoja valmistellaan, henkilöstön osallistuminen turvataan kaikilla valmistelun tasoilla ja järjestöjen osallistuminen toteutetaan pääasiassa työpajojen avulla. 


Lisätiedot:
Maakuntauudistuksen johtoryhmän pj. konsernijohtaja Juha Yli-Rajala, p. 040 743 6356
Maakuntaprojektijohtaja Jukka Alasentie, p. 0500 733 620

 

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi