Pirkanmaan maakuntavalmistelun tiedonkulkua edistävät YT-foorumit käyntiin

Pirkanmaan maakuntavalmistelun tiedonkulkua edistävät YT-foorumit käyntiin

Pirkanmaan maakuntavalmisteluun perustettiin työnantajan ja henkilöstön yhteistoimintaa varten yhteistoimintafoorumi. Jatkossa kerran kuussa kokoontuvilla, teemoitetuilla foorumeilla halutaan edistää osallistumista ja tiedonkulkua sekä tukea yhteistoimintaa ja kehittämistyötä.

Yhteistoimintafoorumissa käsitellään yleisiä yhteistoiminnan piiriin kuuluvia asioita. Ne kutsuu koolle työnantajan edustaja. Foorumin puheenjohtajuus vuorottelee työnantajan ja järjestöjen kesken. Yhteistoimintafoorumi ei kuitenkaan korvaa asioiden käsittelyä yhteistoimintaelimessä.

Tavoitteena on, että jatkossa foorumin yleisten asioiden esittelystä tehdään videotallenne, jota voidaan jakaa henkilöstölle.

Foorumin ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin maakunnan yhteistoiminnan periaatteet, maakuntauudistuksen sekä valtakunnallista että Pirkanmaan valmistelutilannetta ja henkilöstötyöryhmän työn etenemistä.

Foorumiin kuuluu noin 20 järjestöjen edustajaa ja heidän varaedustajansa. Järjestöt pitivät erittäin hyvänä tiedonkulun ja vaikuttamisen näkökulmasta, että yhteistoimintafoorumi perustettiin jo tässä vaiheessa.

Periaatteena on, että kaikki foorumin jäsenet voivat tehdä esityksiä keskusteluun otettavista aiheista. Kokouksissa noudatetaan hyvän yhteistoiminnan periaatteita, vaikka maakuntavalmistelussa ei vielä voida tehdä linjauksia tai sopimuksia. Sopimukset tehdään vasta väliaikaishallinnon aikana.

Foorumi toimii käytännössä ainakin siihen saakka, kunnes 1.6.2018 perustetaan väliaikaishallinnon (väliaikainen) yt-elin. Maakunta perustaa pysyvän yhteistoimintaelimen viimeistään 1.1.2020.

Lisätiedot:
Maakuntaprojektijohtaja Jukka Alasentie, p. 0500 733 620
Henkilöstöasioiden projektipäällikkö Taina Niiranen, p. 050 68240

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi