Koulukuraattorin sijaisuus

Akaa on noin 17 000 asukkaan kehittyvä kaupunki Suomen kasvukäytävällä. Akaan kaupungin elinvoimaisuuden kulmakiviä ovat loistavat liikenneyhteydet ja erinomainen sijainti kasvun keskiössä.
Savuttoman kaupungin palveluksessa työskentelee noin 1 050 työntekijää.

Haemme nyt koulujen erityistyön yksikköön koulukuraattoria määräaikaiseen sijaisuuteen 31.12.2020 saakka.
Työ alkaa 8.8.2019 tai sopimuksen mukaan.

Koulujen erityistyössä toimii kaksi koulukuraattoria, kaksi koulupsykologia, kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa ja yksi sosiaaliohjaaja.

Koulukuraattorin tehtävänä on edistää hyvinvointia, toimintakykyä ja elämänhallintaa yksilö-, perhe- ja yhteisötasolla. Kuraattori ja psykologi tekevät kouluissa asiakastyötä sekä antavat konsultaatiota opetus- ja muulle oppilashuoltohenkilöstölle. Toiminta tapahtuu Akaan eri kouluilla. Työssä tarvitaan omaa autoa.

Työnohjaus järjestetään yhdessä toisen koulukuraattorin kanssa.
Työnantajana kaupunki panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin tarjoamalla monipuoliset liikunnalliset työhyvinvointipalvelut.

----------------------------------------------------

Kelpoisuusvaatimuksena kuraattorin sijaisuuteen on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 8§:n mukainen kelpoisuus.
Eduksi katsotaan kokemus lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelystä. Myös koulumaailman ja siihen liittyvän lainsäädännön tunteminen on eduksi tehtävän hoitamisessa.
Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, aloitteellisuutta ja kykyä itsenäiseen päätöksentekoon sekä sopeutumiskykyä vaihteleviin työtilanteisiin.

---------------------------------------------------

Valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Valittavan on esitettävä nähtäväksi lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Palkkaus ja työaika määräytyvät KVTES:n mukaan.
Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

----------------------------------------------------

Hakuaika päättyy 31.7.2019 klo 15:00.

Hakemukset sähköiseen rekrytointijärjestelmään www.sarastiarekry.fi. Tallenna järjestelmään myös opinto- ja työkokemustietosi. Hakujärjestelmän käyttöön liitt. kysymykset 03 621 3915, asiakaspalvelu@sarastiarekry.fi Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi toimittaa: Sarastia Rekry Oy, Sibeliuksenkatu 1 A 8, 13100 Hml. Tällöin hakemuksen tiedot talletetaan rekrytointijärjestelmään Sarastia Rekryn toimesta.

----------------------------------------------------

Lisätietoja:
koulupsykologi Tiina Tommila, puh. 040 335 3401, tiina.tommila(at)akaa.fi (2.-5.7.2019 välisenä aikana)

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi