Viialan Keskustan koulu saa peruskorjauksen

Viialan Keskustan koulu saa peruskorjauksen

 

Akaan kaupunginvaltuusto päätti 13.11.2013 pidetyssä kokouksessaan, että Viialan Keskustan koulu peruskorjataan täydellisesti. Hirvialhon koululle tehdään tarvittavat tilamuutokset ja liikuntatilan rakentaminen Rasin koululle selvitetään lisäksi erikseen myöhemmin. Asia ratkesi äänestyksen jälkeen.

Akaan kaupunki päätti sulkea Viialan Keskustan koulun vuoden 2013 alussa. Koulurakennuksen kaikista eri rakenneosista löytyi keväällä teetetyssä selvityksessä mikrobivaurioita. Keskustan koulun oppilaat aloittivat tänä syksynä koulutyön väistötiloissa. Kaupungin vuokraama väistötila on sijoitettu koulun vieressä sijaitsevalle pallokentälle. Osa oppilaista käy koulua Hirvialhon koululla.

Viialan Keskustan koulussa on tänä lukuvuonna 460 oppilasta.


Kuntaliitosselvitys tehdään Valkeakosken ja Urjalan kanssa

Valtuusto äänesti myös kuntaliitosselvityksestä. Päätöksen mukaan Akaan kaupunki ilmoittaa valtiovarainministeriölle liitosselvityksen tekemisestä Valkeakosken kaupungin ja Urjalan kunnan kanssa. Pohjaehdotus oli, että Akaa tekee liitosselvityksen Valkeakosken kanssa. Kokouksessa tehtiin kolme kaupunginhallituksen päätösehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta.

Kaupunginvaltuusto vahvisti vuodelle 2014 Akaan kaupungin tuloveroprosentiksi 21,00. Vuonna 2013 tuloveroprosentti on ollut 20,50. Pirkanmaan keskimääräinen tuloveroprosentti on 19,62 ja koko maan 19,38.


Lisätietoja:

Viialan Keskustan koulun peruskorjaus:
Akaan kaupungin tekninen johtaja Antti Kemi, puh. 040 335 3270
Akaan kaupungin sivistysjohtaja Jukka Oksa, puh. 040 335 3377 

Kuntaliitosselvitys ja tuloveroprosentti:
Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaari, puh. 040 333 3335

sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@akaa.fi



 

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi