Vesihuoltoverkostoa saneerataan Viialassa Rantatiellä ja Rautatienkadulla

 

HS-Vesi on aloittanut vesihuoltoverkostojen saneeraustyöt Akaan Viialassa Rantatiellä ja Rautatienkadulla. Urakka on aloitettu valmistelevilla töillä.

Rantatien alueen saneeraus sijoittuu Rantatieltä Tarpianjoen rantaan ja edelleen Tarpianjoen rantaa noudatellen Kumputien ja Rantatien risteykseen asti. Työt sisältävät sekä yksityisellä että katualueella sijaitsevien runkovesijohtojen sekä runkojätevesiviemäreiden saneeraamisen.

Rautatienkadulla työt koskevat väliä Haihunkoski-Ojakatu.

Saneeraustyö tehdään kummassakin kohteessa vesijohdon osalta pääasiassa sujuttamalla, mutta myös osittain auki kaivamalla. Vesijohtoja sujutettaessa kaivetaan auki kaikki vesijohtojen liitoskohdat sekä HS-Veden oman verkoston liitoskohdissa että myös kaikkien kiinteistöjen liitoskohdissa. Nykyinen olemassa oleva runkovesijohto on poissa käytöstä työn ajan, mutta asukkaille rakennetaan väliaikainen vedenjakeluverkko.

Viemäreiden osalta saneeraustyöt tullaan tekemään kummassakin kohteessa pääasiassa sujuttamalla. Kiinteistöjen viemärit toimivat kuitenkin normaalisti koko saneeraustyön ajan.


Työt jatkuvat vuonna 2016


Varsinainen saneeraus jatkuu sääolosuhteista johtuen myös vuoden 2016 puolella. Tarkempi valmistumisaikataulu tarkentuu töiden edetessä.

HS-Vesi on tiedottanut työmaan vaikutusalueella olevia kiinteistöjä jo aiemmin. Töiden edetessä kiinteistöjä tiedotetaan vielä tarkemmin esimerkiksi mahdollisista vesikatkoista.

Runkojohtojen osalta saneerauksen toteuttaa Suomen Putkisto Palvelu Oy.

HS-Vesi pahoittelee saneerausalueiden asukkaille työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.


Lisätietoja:

Putkimestari Jarno Hupanen puh. 03 621 3148
HS-Vesi Oy

Matti Palonen, puh. 040 510 4138
Suomen Putkisto Palvelu Oy


www.hsvesi.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi