Torikuuset juhlistavat joulun lähestymistä


Joulukuuset on jokavuotisen perinteen mukaisesti taas pystytetty Akaan Toijalan ja Viialan toreille tuomaan joulun tunnelmaa kaupungin väelle. Komeat, noin kaksitoistametriset kuuset ovat katumestari Vesa Savolaisen mukaan paikkakunnan omia kasvatteja.

– Kuusten etsiminen ja valitseminen on jokavuotinen työ, pitkin vuotta niitä vähän sillä silmällä katsellaan ja bongaillaan. Mielestäni sekä Toijalan että Viialan kuuset ovat kumpikin oikein komeita yksilöitä, Savolainen sanoo.

Viialan tämänvuotinen kaunistus on peräisin kaupungin omalta maalta, josta Savolainen sen yhdessä kaupunginpuutarhuri Heli Laineen kanssa löysi.

Valintakriteerit eivät liity pelkästään kuusten strategisiin mittoihin, vaan lisäksi valituksi tulleen puun viereen on päästävä koneella kaato- ja kuljetuspuuhiin.

Toijalan joulupuu sen sijaan on tänä vuonna yksityisen asukkaan lahjoittama.

– Asiakas halusi poistaa puun pihaltaan, ja kun se oli kooltaan ja malliltaan sopiva ja kaatamisen ajankohtakin oli hyvä, se päästiin hyödyntämään joulukuuseksi, Savolainen kertoo.

Joulukuuset kaadetaan hallitusti traktorikaivurin kouran avulla, ja samaisella laitteella ne saadaan nostetuksi taas pystyyn ja kiilatuksi torille joulukuusia varten varattuihin syvennyksiin. Kuuset koristellaan oman kauniin käpykantamuksensa lisäksi kaupungin toimesta jouluvaloin, mutta sen kummempaa hoitoa tai kastelua ne eivät saa osakseen.

– Kuuset poistetaan, kuten jouluvalotkin, joulunpyhien jälkeen loppiaisen tienoilla. Ne pilkotaan lopuksi polttopuiksi, Vesa Savolainen toteaa.


Teksti: Minna Kiuru
Kuvat: Sini Kantola

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi