Talousarvioesitys ensi vuodelle on valmistunut

Panostusta kouluverkkoon, yritysalueisiin, ennaltaehkäisevään toimintaan sekä hoidon porrastukseen kevyemmän ja raskaamman hoivan välillä. Vanhaa alijäämää kuriin myös konsernin sisäisin yhtiöjärjestelyin.

 

Akaan kaupungin johtoryhmä on valmistellut talouden tasapainottamispaketin, jonka mukaisilla toimenpiteillä on mahdollista kattaa kertynyt alijäämä. Tavoitteena on, että Akaa välttää kriisikuntamenettelyyn joutumisen määräaikaan eli vuoden 2020 loppuun mennessä. Samalla turvataan mahdollisuudet kaupungin kasvamiseen ja kehittymiseen.

– Tämä on erittäin tärkeää, koska Akaa on vetovoimainen kaupunki Suomen kasvukäytävällä pääradan varrella reilun vartin junamatkan päässä Tampereelta, toteaa Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola.

Muuttoliikkeen rakenneselvityksen perusteella Akaa saa muuttovoittoa korkeasti koulutetuista, hyvätuloisista ja työllisistä. Tulomuuttajista 72 % olivat tyytyväisiä Akaaseen ja kolme neljästä tulomuuttajasta myös suosittelisi Akaaseen muuttamista. 

– Meidän pitää toimenpiteillämme tukea ja vahvistaa tätä hyvää kehitystä, Peltola jatkaa.
 

Palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti

Työskentely talouden tasapainottamiseksi aloitettiin alkukesästä viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteisissä seminaareissa. Tavoitteena oli mm. yhteisen tilannekuvan muodostaminen. Seminaarityöskentelyä jatkettiin syksyn aikana, jolloin suunniteltuja toimenpiteitä käytiin yhdessä läpi.

Kaupunginjohtaja Antti Peltolan mukaan Akaassa on tehty tehokasta työtä talouden tasapainottamiseksi menneinä vuosina. Hän muistuttaa, että Akaan palvelutuotannon kustannustaso on todella kilpailukykyinen.

– Esimerkiksi Akaan toimintakatteen alijäämä €/asukas on Suomen kunnista edullisuudellaan sijalla 68 ja sen kehitystä on saatu hillittyä viime vuosina. Tämä on kova suoritus väestön samanaikaisesti ikääntyessä ja se tekee uusien toimenpiteiden löytämisestä myös entistä vaikeampaa, toteaa Peltola.

Toimenpiteiden kärki muodostuu muun muassa kaupunkikonsernin sisäisistä yhtiöjärjestelyistä, joiden avulla esimerkiksi tarkoituksenmukaistetaan kaupungin omaisuuden hallintaa, kuten teollisuushallien, yritysalueiden ja rakennusten omistusta sekä edistetään kaupungin elinkeinotoimintaa. Paketti sisältää myös muita isompia rakenteellisia uudistuksia, jotka pienentävät kaupungin alijäämää. Tarkastelussa on esimerkiksi kaupungin tuleva keittiöverkkoratkaisu.
 

Rohkeita ratkaisuja tarvitaan

Peltola korostaa, että samaan aikaan Akaan on tehtävä rohkeita ratkaisuja kohti tulevaisuutta.

– On investoitava rohkeasti ja panostettava enemmän ennaltaehkäisevään toimintaan. Tavoitteena on myös tarkoituksenmukainen porrastus ja sujuva ohjaus kevyemmän ja raskaamman hoivan välillä. Lisäksi mm. kouluverkkoon ja yritysalueisiin panostamme tulevalla suunnitelmakaudella.

Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä kokouksessaan 3. joulukuuta. Kaupunginvaltuusto tekee lopullisen päätöksen asiassa 18.12.2019.


Lisätietoja:

Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335 tai antti.peltola@akaa.fi

Akaan talousjohtaja Mari Puhka-Susi, ph. 040 335 3203 tai mari.puhka-susi@akaa.fi

 

Kaupunginjohtaja Antti Peltola esitteli talousarvioesitystä medialle maanantaina 2. joulukuuta.

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi