Savolakoti nousi harjakorkeuteen

 

Nuorille kehitysvammaisille tarkoitettu Savolakoti on noussut harjakorkeuteen. Uusi 12-paikkainen kehitysvammahuollon asumisyksikkö valmistuu Toijalaan Savolan alueelle heinäkuun 2016 alkuun mennessä.

Rakennettavan asuntolan kokonaispinta-ala on 755 m2. Tilat muodostuvat puurunkoisista ja puulla verhoilluista päärakennuksesta ja pienemmästä rivitalosta. 

Päärakennukseen tulee kahdeksan asuinhuonetta sekä yhteiset oleskelutilat ja sauna. Lisäksi päärakennuksesta löytyy asukkaiden vaatehuoltotilat ja henkilökunnan sosiaalitilat. Rivitalo koostuu neljästä, itsenäisempään asumiseen tarkoitetusta asunnosta, joissa on kaikissa oma makuuhuone, olohuone/tupakeittiö ja kylpyhuone.

 

Esteettömyys huomioitu


Kylpyhuoneet on toteutettu betonisista kylpyhuone-elementeistä, joiden suunnittelussa on avustanut esteettömyyteen erikoistuneen Avaava Oy. Esteettömyys on huomioitu myös asentamalla potilassiirtojärjestelmä päärakennuksen neljään asuinhuoneeseen.

Kaikissa tiloissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja rakennukset tullaan liittämään kaukolämpöverkkoon.

Savolakodin rakentaminen maksaa yhteensä noin 1 384 000 euroa, josta Akaan kaupungin osuus on 833 200 euroa.  Loput kattaa asumisenrahoittamis- ja kehittämiskeskus Aralta saatu avustus. 

KVR-urakkana toteutettavan hankkeen urakoi rakennusliike K&M Lammi Oy vastaavana mestarina Tuomas Lummikko. KVR-, arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta on vastannut Suunnittelutalo PPG Oy.

 

Lisätietoja:

Akaan kaupungin tekninen johtaja Antti Kemi, puh. 040 335 3270, etunimi.sukunimi(at)akaa.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi