Rakennuslupa-asiointi onnistuu nyt verkossa

 

Akaan kaupungin rakennusvalvonnassa siirrytään 1.3.2016 alkaen sähköiseen verkkoasiointiin. Rakentamisen luvat haetaan verkossa Lupapisteen (www.lupapiste.fi ) kautta.

Lupapiste on asiointipalvelu, jossa asiakas voi hakea rakennuslupia sekä hoitaa niihin liittyvän viranomaisasioinnin sähköisesti. Palvelu kattaa hankkeen elinkaaren ensimmäisestä kontaktista hankkeen valmistumiseen saakka.

Verkkoasioinnin etuna on, että palveluun pääsee ajasta ja paikasta riippumatta. Piirustukset ja muut liitteet toimitetaan myös sähköisenä. Hakemukset ja aineistot välittyvät Lupapisteen kautta suoraan kaupunki järjestelmiin päätöksentekoa varten.

– Hakemusten käsittely ja asiointi on sujuvampaa ja tehokkaampaa, kun tarvittavat tiedot ovat heti mukana eikä paperisia hakemuksia ja asiakirjoja tarvitse toimittaa erikseen, kertoo Akaan kaupungin vastaava rakennustarkastaja Henri Salonen.

 

Lupapiste ohjaa ja neuvoo


Lupapisteessä kaikki rakennushankkeessa mukana olevat asianosaiset voivat olla yhteydessä toisiinsa sekä luvan käsittelijöihin. Hakija voi esimerkiksi esittää kysymyksiä, täydentää hakemustaan ja tarkistaa hakemuksen vaiheen. Vielä Lupapisteessä ei voi hoitaa rakentamisen aikaista asiointia, mutta siihen siirrytään vähitellen vuoden 2017 aikana.

Lupapisteen myötä Akaan rakennusvalvonta luopuu paperisista lupahakemuksista.

– Lupapiste ei poista mahdollisuutta kohdata viranomaista kasvokkain, mutta tavoitteena on tarjota niin toimiva ja hyvä asiointikanava, että kaikki osapuolet suosisivat jatkossa sähköistä palvelua. Lupapiste esimerkiksi neuvoo hakijaa lupien tarpeesta ja luvanhakemisen vaatimuksista, eikä luvanhakijan tarvitse lupaa hakiessaan tietää mitä lupaa on hakemassa, Salonen selventää.

 

Kirjautuminen onnistuu pankkitunnuksilla


Lupapiste kattaa rakennus- ja toimenpidelupien sekä poikkeamispäätösten hakemisen. Kaavoituksen poikkeusluvat ja suunnittelutarveratkaisut on mahdollista hakea Lupapisteen kautta vuonna 2017.

Asiakas rekisteröityy palveluun pankkitunnuksillaan ensimmäisen käyttökerran yhteydessä.

Lupapisteen toimittaja on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita Oy, ja se on toteutettu yhteistyössä Ympäristöministeriön kanssa.

 

www.akaa.fi/rakennusvalvonta  

www.lupapiste.fi   

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi