Narikan ovet ovat avoinna jokaiselle

Toijalan kauppiastavaratalossa kävi torstaina kuhina. Toijalan ja Valkeakosken yhteishanke esitteli uuden toimintamuotonsa Narikan. Se on tarkoitettu ensisijaisesti asiakkaille, jotka ovat mukana kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa, nuorten palveluissa sekä työtoiminnassa. Ajatuksena on, että Narikassa saa kohdata muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä, jakaa tietoa ja samalla mahdolisuuden järjestää mielekästä toimintaa toinen toisilleen. Avoimien Narikka-päivien ohella järjestetään eri teemojen ympärille ei-avointa Verso-toimintaa, jossa mukana olosta sovitaan kunkin asiakkaan kanssa erikseen.

Virallisen nauhan leikkaamisen suoritti vs. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori. Hän toivotti Narikan lämpimästi tervetulleeksi Akaaseen. Kakun ja muiden herkkujen syönnin lomassa ihasteltiin kodikkaasti ja kivasti sisustettuja tiloja,jotka suorastaan kutsuivat viihtymään. Lokakuun ohjelmakin oli jo nähtävillä ja jatkossa sitä voi seurata sosiaalipuolen sivuilla täältä.

Kauppiastavaratalon toisessa kerroksessa sijaitseva Narikka on avoinna kaksi kertaa viikossa, tiistaisin kello 9–12 ja torstaisin kello 12–15. Narikka toimii näillä näkymin 2018 loppuun saakka.

Hankkeen rahoituksessa ovat mukana Etelä Pirkanmaan sosiaalisen kuntoutuksen Soku-hanke jota Euroopan unioni osittain rahoittaa.

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi