Keskustan koulun tilanne 23.3.2017

Keskustan koulun tilanne 23.3.2017



Akaan kaupunki varautuu hankkimaan siirtorakennuksia Keskustan koululle. Kaupunginhallitus päätti 23.3. pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa esittää valtuustolle, että kaupunki varaa määrärahat siirtorakennusten hankintaan vuoden 2017 loppuun asti. Valtuusto päättää asiasta 29. maaliskuuta. Siirtorakennukset tulevat niitä oppilaita varten, jotka vielä ovat koululla, ja ne voidaan ottaa käyttöön toukokuun alussa. Professori Tuula Putus on tutustunut tämänhetkisiin tutkimustuloksiin ja tehnyt tietojen pohjalta riskianalyysin.

Tarkoituksena on, että syksyllä siirtorakennuksissa ovat kaikki oppilaat ja muista väistötiloista luovutaan. Siirtotilojen puhtaus ja terveellisyys tutkitaan ennen käyttöönottoa. Siirtotilat pystytetään nykyisen kaukalon paikalle. Kaukalo sijoitetaan uuteen paikkaan.

Koulun kuntotutkimuksen väliraportin mukaan suurin osa muovimattopäällysteistä on uusittava voc-päästöjen, eli haitallisten kemiallisten yhdisteiden takia. Muut mahdolliset päästölähteet, kuten ulkoseinien eristeet, ovat tutkimuksen kohteena. Ilmanvaihtoon ja sisäolosuhteisiin vaikuttavia toimenpiteitä on jo alettu toteuttamaan.

Tulevista korjauksista laaditaan suunnitelma, aikataulu ja budjetti. Keittiössä, ruokalassa ja liikuntatiloissa tehdään korjauksia kesän aikana. Tavoitteena on, että nämä tilat ovat käytössä ensi syksynä. Koululla tehdyn peruskorjauksen takuuaika on edelleen voimassa.

Keskustan koulun sisäilmatyöryhmässä 23.3. kävi ilmi, että oireilevien lasten määrä on lisääntynyt.


Lisätietoja:

tekninen johtaja Antti Kemi, puh. 040 335 3270, antti.kemi@akaa.fi
va. sivistysjohtaja Tuovi Ronkainen, puh. 040 335 3302, tuovi.ronkainen@edu.akaa.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi