Etelä-Pirkanmaan kansalaisopistojen historia yksiin kansiin

Etelä-Pirkanmaan kansalaisopistojen historia yksiin kansiin

 

Etelä-Pirkanmaan kansalaisopistojen monivaiheinen historia on nyt kerätty yksiin kansiin. Toijalan kansalaisopiston ja Akaan Opiston rehtorina yli 30 vuotta toiminut Risto Nieminen on koonnut työuransa päätteeksi dokumentteihin pohjautuvan historiikin seudun opistotoiminnasta.

Kyliltä Akaan Opistoksi -teos luo katsauksen ennen alueopistoa syntyneiden opistojen perustamiseen ja toimintaan. Historiikin pääpaino on vuosituhannen alussa toimineessa Akaan Opistossa. Teos esittelee opiston perustamista, toimintaresursseja ja arjen toimintaa. Mittava liiteaineisto tuo esiin mm. opiston toiminnassa mukana olleita opettajia ja päätöksentekijöitä.

Kirjoittaja Risto Niemisen mukaan teos on arvokas lisä seudun kulttuuritoiminnan ja aikuiskasvatuksen historiaan.

– Aikaisemmin Toijalan kansalaisopiston 10 ensimmäistä vuotta löytyi yksistä kansista. On tarpeen, että seudun opistotoiminnan historiasta on kerätty kattava perustietopaketti. Uskon, että teos palvelee esimerkiksi entisiä ja nykyisiä opiskelijoita sekä opettajia. Odotan mielenkiinnolla, herättääkö teos kiinnostusta, Nieminen toteaa.


Muutosten vuodet

 

Etelä-Pirkanmaan kansalais- ja työväenopistot ovat kokeneet vuosikymmenien saatossa mittavia toiminnallisia ja hallinnollisia muutoksia. Sotien jälkeisillä vuosikymmenillä syntyneet Toijalan kansalaisopisto, Viialan työväenopisto ja Urjalan-Kylmäkosken kansalaisopisto yhdistyivät seudulliseksi Akaan Opistoksi, joka vastikään liitettiin myös seudullisesti toimivaan Valkeakoski-opistoon.

Mielenkiintoisimmat vaiheet liittyvät Risto Niemisen mielestä seudun opistojen yhdistymisiin ja perustamisiin.

- Kylmäkosken kunnanvaltuusto päätti vuonna 1975 äänin 9-8, että Kylmäkoski aloittaa opistoyhteistyön Urjalan kansalaisopiston kanssa. Jos olisikin valittu yhteistyö Viialan työväenopiston kanssa, opistokulttuuri ja -kehitys olisi varmaan ollut erilaista.

Teos tulee piakkoin lainattavaksi Akaan, Urjalan ja Valkeakosken kirjastoihin. Kirjaa on myynnissä Akaan kaupungintalolla ja Akaan kirjastoissa 10 euron kappalehintaan.


Lisätietoja antavat:


Akaan kaupungin sivistysjohtaja Jukka Oksa, puh. 040 335 3377 / jukka.oksa@akaa.fi

Risto Nieminen, puh.  040 187 8748

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi