Akaan Yrittäjäpalkinto Viialan Huonekaluliikkeelle

Akaan yrittäjäpalkinnon 2019 on saanut Viialan Huonekaluliike Oy. Akaan kaupungin huomionosoitus julkistettiin kaupungin itsenäisyyspäivänjuhlassa 6. joulukuuta 2019.

Viialan Huonekaluliike edustaa akaalaista erikoistavarakauppaa, joka on tunnettu huonekalujen ja toimistokalusteiden toimittaja yli kuntarajojen.

Yritys on toiminut yli 70 vuotta. Nykyään luotsina toimivat Tapio Alhainen ja puolisonsa Eija Alhainen. Kaupunginhallituksen valintaperusteluissa todetaan, että merkittävänä kilpailuetuna heillä on pitkälle viety palvelu. Huonekalut toimitetaan koottuina ja vanhat kalusteet viedään halutessa mukanaan. Heillä on laaja tavarantoimittajaverkosto käytössään. Huolimatta asiakkaiden muuttuneista ostotottumuksista ja kovasta alan kilpailusta yrittäjät ovat työtä pelkäämättöminä palvelleet Akaan asukkaita ja yrityksiä.

 

Kulttuuripalkinto Pihlgren ja Ritola Oy:lle

Juhlassa palkittiin myös muita vuoden aikana ansioituneita. Kulttuuripalkinto annettiin paikalliselle tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:lle. Sen toiminta ja tuotteet ovat laajasti tunnettuja ja arvostettuja. Yritys vaalii pitkiä perinteitä ja paikallista kulttuurihistoriaa samalla mukautuen aikaan, jossa elämme. Kesänäyttely oli hieno tapa tuoda paikallista kulttuurihistoriaa lähelle kuntalaisia.

Kulttuurin kunniamaininnan sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyn Marianne-päivän tiimi, eli Sanna-Mari Inomaa, Anni Määttä ja Hansku Vihervaara.

 

Korkeushyppääjä Teemu Salminen on Vuoden Urheilija


Vuoden Urheilijaksi valikoitui korkeushyppääjä Teemu Salminen, joka on tänä vuonna voittanut Suomen Aikuisurheiluliiton Suomen mestaruuden korkeushypyssä sekä hallissa sarjassa M40.

Salmisella on myös kolme muuta SM-mitalia tämän vuoden hallikilpailuista. Vuosina 2013–2018 Salminen on voittanut peräti 18 SM-mitalia Suomen Aikuisurheiluliiton kilpailuissa. Lisäksi hän toimii aktiivisesti Toijalan Vauhdin aikuisurheilun kokoavana voimana.

 

Lisätietoja:

Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335

Akaan kaupungin sivistysjohtaja Tero Kuusisto, puh. 040 335 3377

sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)akaa.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi