Akaan Opisto yhdistyy Valkeakoski-opistoon

Akaan Opisto yhdistyy Valkeakoski-opistoon

 

Akaan Opisto siirtyy 1. tammikuuta 2015 alkaen osaksi Valkeakoski-opistoa. Valkeakosken kaupungin ylläpitämään opistoon muodostetaan Akaan ja Urjalan osastot. Valkeakoski-opiston alaisuuteen ovat siirtyneet jo ennestään myös Pälkäneen ja Kangasalan osastot, ja kokemukset yhdistymisestä isompaan yksikköön ovat olleet positiivisia kummallakin alueella.

Akaan ja Urjalan alueen kurssit jatkuvat yhdistymisenkin jälkeen normaalisti. Jatkossa kurssitarjonta laajenee huomattavasti, kun akaalaiset ja urjalalaiset opiskelijat voivat halutessaan valita kursseja myös Valkeakosken, Pälkäneen ja Kangasalan alueelta.


Kevät sujuu entiseen malliin


Kurssimaksujen laskuttajaksi vaihtuu kevätkaudesta eteenpäin Valkeakoski-opisto, ja vuoden 2015 syksyllä kurssimaksut ja pitkien kurssien työajat yhdenmukaistetaan Valkeakoski-opiston käytäntöihin.

– Kevätlukukausi 2015 mennään vielä Akaan Opiston syksyn 2014 pohjalta, kertoo Akaan Opiston rehtorin työstä vuoden vaihteessa pois jäävä ja ensi syksynä eläkkeelle siirtyvä Risto Nieminen.

Akaan ja Urjalan osaston toimisto palvelee Huvikummussa kevätkauden 2015. Osaston johtajaksi tulee Valkeakoski-Opiston vararehtori ja tietotekniikan opettaja Reeta Tenhola (puh. 040 335 7017) ja opistosihteerinä jatkaa Anne Mäkinen (puh. 040 335 3220).

Akaan Opiston nettisivut säilyvät ennallaan ainakin kevään ajan. Jatkossa tiedottaminen tullee keskittymään Valkeakoski-Opiston verkkosivuille.

Akaan Opisto on toiminut vuodesta 2001. Vuosina 2001–2006 opiston ylläpitäjänä oli Toijalan kaupunki ja vuodesta 2007 lähtien Akaan kaupunki.


Lisätietoja:

Akaan Opiston rehtori Risto Nieminen, puh. 040 335 3346 / risto.nieminen(at)akaa.fi
Valkeakoski-Opiston vararehtori Reeta Tenhola, puh. 040 335 7017 / reeta.tenhola(at)valkeakoski.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi