Akaan Hunajaviikko kasvatti yleisömäärää

Akaan Hunajaviikko kasvatti yleisömäärää

 

Akaassa toista kertaa järjestetty Hunajaviikko kasvatti reilusti yleisömäärää viime vuoteen verrattuna. Elokuun lopussa 25.–31.8.2014 vietetyn Hunajaviikon ehdoton vetonaula oli Hunajahulinat-sadonkorjuumarkkinat. Ohjelmallinen ilmaistapahtuma veti liki kaksituhatpäisen yleisön Toijalan torille lauantaina 30.8.

Hunajahulinoilla yleisöä hemmoteltiin kauniin sään lisäksi musiikilla ja noin 60 näytteilleasettajan tarjonnalla, joiden hittituote oli uuden sadon hunaja. Pääesiintyjä Jukka Ässä tahditti letkeän rentoa ja hyväntuulista tapahtumaa. Ruuhkaa oli akaalaisen panimon Hopping Brewsters Beer Companyn kojulla, jossa pääsi maistamaan uutta lähituotetta, paikallisesta hunajasta valmistettua Bee My Honey – nimistä hunajaolutta.  

Markkinoiden odotetuimpiin hetkiin lukeutui Vuoden Kuhnurin palkitseminen. Useissa yhdistyksissä vaikuttava akaalainen Seppo Valkama sai tänä vuonna tunnustuksen positiivisesta taustatyöstä kotikaupungin eteen.

Hunajaviikon järjesti Akaan kaupunki yhteistyössä paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa.


Hunaja Open – frisbeegolfkisassa huikeita hetkiä

Suomen Hunajapääkaupungissa Akaassa juhlittiin makeaa viikkoa erilaisten työpajojen ja tapahtumien merkeissä. Uusi frisbeegolfkisa Hunaja Open keräsi Kylmäkoski DiscGolfParkiin 140 kisaajaa ja runsaslukuisen yleisön. Mpo-sarjan voiton ja 500 euron voittopotin vei niukasti Jasper Heino, joka kukisti viimeisellä väylällä hallitsevan SM-heittäjä Pasi Koivun. Uusia rataennätyksiä synnyttäneen kisan järjestelyistä vastasivat WoodPeckers DiscGolf ja Frisbee Service.

Hunajaviikon mehiläisvahamaalaustyöpajoihin ja hunajasaippuakursseille osallistui yhteensä lähes 100 henkeä.  Lauantaina alakouluikäisten Hunajadiscossa vietettiin hauska ilta tanssin ja karaoken merkeissä, ja Metsälinnan Hunajaisissa sekahakutansseissa pyörähteli mukavasti väkeä. Torstai-illan Honey Café Varmiolan Leipomossa oli tupaten täynnä, kun aiheena oli hunajan tutkitut terveysvaikutukset.

- Väkimäärän kasvu ja tapahtuman herättämä kiinnostus kertoo siitä, että Hunajaviikko on lunastanut paikkansa Akaan ja koko Pirkanmaan tapahtumakartalla. Kiitos kuuluu kaikille innokkaille järjestäjille, yhteistyökumppaneille, yhdistyksille ja talkoolaisille. Jatkamme pörinää taas ensi vuonna, iloitsee Akaan kaupungin viestintä- ja markkinointisihteeri Sini Kantola.

Ennen seuraavaa Hunajaviikkoa makea meno jatkuu heti tänä syksynä, kun Toijalan Vauhti ja Akaan kaupunki järjestävät Mesihölkkä-juoksutapahtuman 20.9.2014. Akaan Opistossa puolestaan käynnistyy lokakuussa mehiläistarhauksen peruskurssi uusille tarhaajille.

 

Lisätietoja:

Akaan kaupungin viestintä- ja markkinointisihteeri
Sini Kantola, puh. 040 335 3205 / sini.kantola@akaa.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi