Akaa palkitsi vuoden 2018 onnistujia

 

Akaan kaupunki on jälleen palkinnut paikallisia ansioituneita toimijoita elinkeinoelämän, kulttuurin ja liikunnan saralla.

Kaupunki jakoi Akaan yrittäjäpalkinnon, Kulttuuripalkinnon ja Vuoden urheilija – tunnustuksen kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa Toijalan yhteiskoululla 6. joulukuuta.

Yrittäjäpalkinnon sai tänä vuonna 120 vuotta täyttänyt Toika Oy. Käsityövälineitä ja materiaaleja valmistava yritys on vuosien varrella panostanut teknologiaan ja yhdistänyt perinteisiin kangaspuihin tietokoneohjauksen. Lisäksi yritys valmistaa laadukkaita kalusteita muun muassa päiväkoteihin. Yrityksen myynnistä merkittävä osuus tulee viennistä. Perheyrityksessä mukana on jo viides sukupolvi. Toika Oy:n merkitys Akaan seudulle on ollut merkittävä 1800-luvulta lähtien.


Mitalijoukkue Leijona Futsalille tunnustusta

Vuoden urheilijana kaupunki palkitsi futsalin miesten liigajoukkue Leijona Futsalin. Tänä keväänä joukkue voitti upeasti SM-sarjahopeaa, kirkastaen viime vuonna saavuttamansa pronssimitalin. Leijona Futsalin edustusjoukkue on kisannut liigassa jo seitsemän vuotta peräkkäin.

Futsaltoiminta alkoi Kylmäkosken Veikkojen nimissä syksyllä 1998, jolloin seura starttasi pelit Tampereen piirin kakkosdivisioonassa. Kaudeksi 2014–2015 nimi vaihtui Leijona Futsaliksi emäseuran ollessa edelleen Kylmäkosken Veikot. Kuluvasta kaudesta lähtien Leijona Futsal on toiminut uutena itsenäisenä futsalin erikoisseurana.


Minna Polus ja Sami Hyötyläinen palkittiin kulttuurityöstä

Kulttuuripalkinnon sai akaalainen taidekasvattaja ja taiteilija Minna Polus. Polus on opettanut lapsille ja nuorille käsityön taiteen perusopetusta jo lähes 15 vuoden ajan sekä ollut luomassa paikallista lasten ja nuorten kulttuuria käsityötaiteen osa-alueella. Hän antoi osaamisensa ja näkemyksenä tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestettyyn, suuren suosion saavuttaneeseen Akaan Lux-tapahtumaan.

Polus on pitänyt kansalaisopistossa taiteeseen ja taidehistoriaan liittyviä luentosarjoja. Hänen järjestämänsä taideretket ovat keränneet opiskelijoilta kiitosta kekseliäisyydestään.

Kaupunki päätti lisäksi huomioida kulttuurin kunniamaininnalla Sami Hyötyläisen. Hyötyläinen on yrityksensä puitteissa remontoinut ja kunnostanut useita katukuvaan positiivisesti vaikuttavia vanhoja rakennuksia.

Akaan yrittäjäpalkinnon saajan valitsi Akaan kaupunginhallitus. Urheilijan ja kulttuuripalkinnon saajan sekä kunniamaininnan ratkaisi sivistyslautakunta.

 

Hyvän mielen orkesteri viihdytti juhlayleisöä Toijalan yhteiskoululla.

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi