Akaa haluaa hiilineutraaliksi kaupungiksi

Etelä-Pirkanmaan kuntajohtajat ovat asettaneet tavoitteen, että kunnat liittyvät Hinku-kuntiin (Kohti hiilineutraalia kuntaa –hanke) ja laativat yhteisen seudullisen ilmasto-ohjelman. Tavoitteena on kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen tulevaisuudessa, ilmaston lämpenemisen hillitseminen, olemassa olevien energia- ja kestävän kehitystoiminen kokoaminen yhteen ja uusien toimenpiteiden kustannussäästöt.

Hinku-kunta sitoutuu tavoittelemaan koko alueensa kasvihuonepäästöjen vähentämistä 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hinku kunnaksi on tällä hetkellä liittynyt 52 kuntaa, joista 11 on Pirkanmaalta. Ilmastotyötä vauhdittamaan on Pirkanmaalla käynnissä hanke, jonka tavoitteena on hiilineutraali maakunta. Etelä-Pirkanmaalla katsotaan, että on tärkeää olla mukana ilmastotyössä ja maakunnallisessa kehityksessä.

Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hanke on vuonna 2008 alkanut Suomen ympäristökeskuksen koordinoima hanke, jossa kunnat, yritykset, asukkaat ja asiantuntijat ideoivat ja toteuttavat yhdessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Ideana on, että kunnat toimisivat ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöinä ja loisivat samalla liiketoimintamahdollisuuksia energia- ja ympäristöalan yrityksille.

Lisätietoja:

Vs. ympäristötarkastaja Outi Riihimäki, p. 040 335 7412, outi.riihimaki@valkeakoski.fi

Antti Peltola, kaupunginjohtaja, Akaa
Jukka Varonen, kaupunginjohtaja, Valkeakoski                            
Hannu Maijala, kunnanjohtaja, Urjala        
Jussi Teittinen, kunnanjohtaja, Pälkäne

 

                  

                                                                                                                                        

                                                                                                                              

« Takaisin

Yhteystiedot

Akaan kaupunki

PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi