Akaan kaupunki
PL 34, 37801 Toijala
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi

Veteraanit

Rintamaveteraanien kuntoutus vuonna 2012

Huom! Kuntoutus ei koske sotainvalideja, joiden sotilasvammalain mukainen haitta-aste on vähintään 10 %. Sotainvalidien kuntoutus haetaan suoraan Valtiokonttorilta.

Kuntoutukseen valittavan veteraanin tulee olla vuosien 1939 – 1945 sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelutunnuksen tai rintamatunnuksen omaava henkilö. Oikeus rintamaveteraanin kuntoutukseen on muihin lakeihin nähden toissijainen. Kuntoutusta voidaan antaa myös vanhainkodissa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla olevalle veteraanille.

Kuntoutuspäätöksiä tehdään koko vuoden ajan, mutta kuntoutuspaikan saamisen varmistamiseksi (varsinkin laitoskuntoutuksen) on toivottavaa, että hakemukset jätetään jo alkuvuodesta.

Tehdyistä päätöksistä ilmoitetaan hakijoille kirjeitse.

Veteraanikuntoutushakemukset lähetetään osoitteeseen:

Terttu Välimäki, sosiaalityöntekijä
Urjalan terveysasema
31760 URJALA

Tulotietolomake (doc)


Sairaus-, lääke- ym. kulujen korvaukset

Akaan kaupungin talousarvioon on varattu lisäksi 5 000 euroa veteraanien sairaus-, lääke- ym. kulujen korvaamiseen. Korvausperusteet ovat seuraavat: tuloraja on 1 200 euroa/kk nettomääräiset kuukausitulot ja korvaussumman yläraja on 400 euroa/henkilö/vuosi. Tapauskohtaista harkintaa käytetään veteraanien kohdalla, joilla on huomattavan suuria sairauskuluja.


Veteraanien ruokailu ja ateriapalvelu

Rintamatunnuksen omaaville veteraaneille tarjotaan maksuton ateria kaksi kertaa viikossa. Veteraanit voivat käydä Hakalehdon, Mäntymäen ja Havulinnan vanhainkodeilla sekä vanhainkoti-palvelukeskus Tarpiakodilla ruokailemassa maanantaisin ja torstaisin klo 11.00 – 13.00 välisenä aikana. Ateriat voidaan kuljettaa kotiin niille, jotka eivät kuntonsa vuoksi pääse menemään vanhainkodeille.


Kuntoutuksen muodot veteraaneille:

(kaikkiin täytettävä keltainen hakemuslomake, jonka saa sosiaalityöntekijältä)

1)  Laitoskuntoutus

· Toimintakykyluokka III  10 vrk
· Toimintakykyluokat II ja I  14 vrk

Puolison osallistuminen:

· Veteraani tkl III  puoliso  10 vrk
· Veteraani tkl II ja I  puoliso  14 vrk

Hakeminen:
-laittakaa hakemukseen toivomus, mihin kunt.laitokseen haluatte (paikkoja esim. Treen, Someron tai Hämeenlinnan veljeskodit, Ruissalo) ja miten pitkän jakson haluatte olla
-laitoskuntoutusta haettaessa pitää olla lääkäriltä kuntoutussuunnitelma
-puolison lääkärinlausuntoon perustelut, miksi puolison mukaan pääsy on aiheellista

2)  Avokuntoutus paikallisessa fysikaalisessa hoitolaitoksessa      

· Veteraani III tkl 2 x 10 kertaa, I ja II tkl  2 x 15 kertaa
· Puolisolla ei ole mahdollista saada avokuntoutusta

Hakeminen:
-lääkäriltä tarvitaan fys.hoidon SV-lähete
-lääkärin merkittävä lähetteeseen käyntikertojen määrä (laittakaa myös hakemukseen, montako kertaa haluaisitte käydä)
-lääkärin merkittävä lähetteeseen, jos kuntoutus välttämätöntä antaa kotikäynteinä

3)  Ryhmäkuntoutus

· Yksi 8 viikon jakso vuoden 2011 aikana
· Puolisolla ei mahdollista päästä ryhmäkuntoutukseen
· Alkamisajankohta selviää myöhemmin ilmoittautumisen yhteydessä

Hakeminen:
-lääkäriltä pyydettävä kuntoutussuunnitelma

4) Jalkahoito

· Mielellään lääkärin, terveydenhoitajan tai jalkahoitajan suositus/kuntoutussuunnitelma
· Kaikki veteraanit saavat kaksi jalkahoitokertaa kertaa vuoden 2012 aikana hakematta; jalkahoitajalle voi sanoa, että lasku Akaan kaupungille reskontraan, viite Terttu Välimäki
· Puolisolla ei ole mahdollista päästä jalkahoitoon

Hakeminen:
-jos haette veteraanikuntoutuksena jalkahoitoa eikä muuta kuntoutusta, ilmoittakaa hakemuksessa, montako kertaa jalkahoitoa haette kaikille annettavan kahden kerran lisäksi


FYSIOTERAPIAA VETERAANIKUNTOUTUKSENA ANTAVAT 2011 - 2013

Toijalan Lääkintävoimistelu / Seija Ruusuvuori
Pätsiniementie 9
37800 TOIJALA
puh . 03 5423 321 tai 040 5219 101

Urjalan Fysioterapia ky / Sinikka Hevonoja
Huhdintie 9 B
31700 URJALA AS.
puh. 040 0727 795

Viialan Fysioterapia / Tuula Vankka
Rientotie 1
37830 VIIALA
puh.03 5435 952 tai 040 8657 663

 

VETERAANIEN JALKAHOITOA ANTAVAT 2011 - 2013

Kauneus- ja jalkahoitola                   
Sari Nurmi
Keskuskatu 39
37830 VIIALA
puh. 03 5434 900, 040 5320 798

 

DIABEETIKOIDEN JALKAHOITOA ANTAVAT 2011 - 2013

(myös veteraanit joilla on diabetes)


Perushoitaja, jalkahoitaja
Tiina Toivola

Vastaanotto-osoite:
Urjalan terveysasema
Sairaalantie 9
31760 URJALA

tai Toijalan terveysasema
Akaantie 2
37800 TOIJALA
puh. 040 7066 959

Tiedustelut: 
Terttu Välimäki, sosiaalityöntekijä
puh. 040 335 2603 (tapaaminen sovittavissa puhelimitse)
sähköposti: etunimi.sukunimi@akaa.fi

 

Sosiaalityöntekijä

Terttu Välimäki
puh. 040 335 2603
etunimi.sukunimi@akaa.fi

Tapaaminen sovittavissa puhelimitse.

Etusivu |  Intranet |  Sivukartta | 
© 2006 - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy