 ilmakuva Viialasta |
Koulun perustaminen
Sahan koulu
Viialaan saatiin ensimmäinen koulu työväestön ponnistuksin. Akaan höyrysahan ja saman yhtiön lasitehtaan työväki ei voinut Toijalaan saakka panna opintielle, ja oman koulun saaminen Viialan kylään oli väestön hartaana toiveena. Akaan Höyrysaha Oy pyysi kunnalta 1000 mk rakennusapua luvaten rakentaa koulun yhtiön maalle, hankkia koulukaluston sekä palkata opettajan. Ympäristön lapsille luvattiin samat opin mahdollisuudet kuin sahan työväestönkin lapsille.
Kunnankokouksessa 1885 käsiteltiin tätä asiaa, mutta kokous ei ollut lainkaan myönteinen hankkeella. Katsottiin, että kunnassa on jo kansakoulu, ja koska Viialalaisetkin saavat siihen laittaa lapsensa, ei toista ole syytä ryhtyä rakentamaan. 'Joka haluaa koulua paikkakunnalleen, kustantakoon sen myös itse; kuntaa älköön sellaisella rasitettako'.
Kunnan suhtautuminen ei kuitenkaan lannistanut, vaan työväki päätti omin voimin kohottaa koulun. He pyysivät sahayhtiötä perustamaan sen ja lupasivat puolestaan jokaisessa palkanmaksutilaisuudessa luovuttaa 2,5% palkastaan koulukustannuksiin. Yhtiö ryhtyi hankkeeseen ja päätti, että koulu perustetaan heti ylemmäksi kansakouluksi ja sille haetaan valtionapua naisopettajan palkkaamiseksi. Kesällä 1885 koulutalo rakennettiin joen rannalle entisen palaneen sahan perustuksille. Saha järjesti rakennustarpeet ja pystytyksen suorittivat tehtaan työläiset talkootoimin. Lokakuussa voitiin jo aloittaa koulutyö tässä luokkahuoneen ja opettajan asunnon käsittävässä rakennuksessa.
Sahan koulun perustaminen Viialaan ja sen toiminnan alkuun saattaminen on osoitus sekä Akaan höyrysahan johdon, että sen työväestön kaikkea tunnustusta ja kunnioitusta ansaitsevasta erittäin suuresta ja uhrautuvasta sivistysharrastauksesta, joka on ollut hyvänä ja kannustavana esimerkkinä myöhemmille Viialalaissukupolville.