Toijalan yhteiskoulun lukio jatkaa vuonna 1906 perustetun Hämeen vanhimpiin kuuluvan oppikoulun, Toijalan yhteiskoulun kunniakkaita perinteitä. Arvo Ylpön vanhempien lahjoittamalle tontille tuolloin rakennettu jugend-tyylinen koulurakennus valitettavasti purettiin 1960-luvun lopussa uuden rakennuksen tieltä, mutta purettuun osaan vuonna 1951 rakennettu lisäsiipi on yhä täydessä käytössä. Suurin osa lukion toiminnasta tapahtuu siinä.
Oppilasmäärä kaksiluokkasarjaisessa lukiossa on viime vuosina vaihdellut kahdensadan molemmin puolin. Toijalan yhteiskoulun, -lyseon ja lukion opettajakunta on yleensä ollut varsin työpaikkauskollista. Yhteiskoulun ensimmäinen rehtori oli Arvo Ylpön sisar Ilta Ylppö. Hänen jälkeensä rehtorina toimi rovasti V.I. ("Pappa") Suvanto kolmisenkymmentä vuotta, vuoteen 1947 asti. Hänen seuraajanaan kymmenen vuotta rehtori Onni Rantanen ja hänen jälkeensä vuodet 1957-1981 V.I. Suvannon poika professori Seppo Suvanto.
Seppo Suvannon kaudela 1957 koulu muuttui yksityisestä oppikoulusta valtion yhteislyseoksi. Koulu toimi tiukkana opinahjona varsin menestyksellisesti. Vuonna 1959 Suomen Kuvalehden kanteen kuvattiin tuon kevään abiturientit koulun pihalla ja todettiin koulu heidän ylioppilastutkinnossa osoittamansa menestyksensä ansiosta Suomen parhaaksi.
Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä yhteislyseo muuttui 1976 Toijalan kaupungin omistamaksi Toijalan lukioksi. Professori Seppo Suvanto jäi eläkkeelle vuonna 1981. Hänen jälkeensä työtä jatkoi rehtorina Arto Jaakkola, jonka rehtorikautenaan siirryttiin perinteisestä opiskelutavasta jaksolukuun ja kurssimuotoiseen lukio-opiskeluun. Jaakkolan siirtyi Tampereen Normaalikoulun rehtorin tehtäviin v. 1996 alusta. Rehtorin tehtäviä hoiti samasta ajankohdasta lähtien o.t.o. yläasteen rehtori Pekka Heino joulukuun - 96 alkuun. Tällöin annettiin lukion rehtorin tehtävät ja kaupungin koulutoimenjohtajan tehtävät saman henkilön suoritettaviksi.
Ensimmäinen koulutointa johtanut lukion rehtori oli FK Raija Meriläinen. Rehtori Meriläinen oli hoitanut tointa noin kaksi ja puoli vuotta heinäkuun 1999 loppuun mennessä tullessaan valituksi vaativampaan tehtävään Suomen kuntaliitossa. Elokuun - 99 alusta lähtien lukion rehtorin tehtävää on hoitanut koulutoimenjohtaja-rehtoriksi 1.5.2001 valittu FK Sinikka Ylimäki.
Vaalikauden 1993 - 96 toiminut Toijalan kaupunginvaltuusto valitsi koulutuksen Toijalan yhdeksi painopistealueeksi, "keihäänkärjeksi" ja siksi tämä valtuusto sekä sitä seuranneet valtuustot ovat myös panostaneet ja panostanevat jatkossakin taloudellisesti normaalia enemmän lukio -, kuten muuhunkin kaupungissa annettavaan, kaupungin kustantamaan koulutukseen.
Lukuvuoden 1997 - 98 alusta alkaen Toijalan lukiossa on satsattu paitsi oppilaiden hyvään menestykseen ylioppilaskirjoituksissa ( jota on aina tehty - ja nyt etenkin runsaan syventävien kurssien tarjonnan muodossa ), myös heidän tietoteknisen taitonsa nostamiseen antamalla heille mahdollisuus hyödyntää paikallista "high tech" - keskusta, Toijalan Tietotaloa. Toijalan lukion tavoitteena on jo kauan ollut antaa oppilailleen sellainen tietotaso, että he pääsevät jatko - opintoihin haluamaansa oppilaitokseen. Ylioppilaskirjoitusten tulostaso on noussut viitenä peräkkäisenä vuotena koko ajan ja koulusta ylioppilaaksi päässeiden tulokset ovat jo varsin hyvää keskitasoa. Myös yliopistoihin ja korkeakouluihin ovat Toijalan lukion ylioppilaat viime vuosina päässeet jopa paremmin kuin valtakunnassa keskimäärin. Etenkin tekninen koulutusala on ollut TTTK:n läheisyyden vuoksi varsin suosittu ja melko suuri määrä laajaan matematiikkaan ja fysiikkaan keskittyneitä ylioppilaita on jatkanut siellä menestyksekkäästi opintojaan.
Rehtori Meriläisen aikana aloitettiin varsin vilkas kansainvälinen toiminta. Toijalan lukiolla on tällä hetkellä ystävyyskoulu Viron Tapassa. Tämän koulun opettajien ja oppilaiden kanssa vierailutoiminta on ollut varsin vilkasta. Comenius - yhteistyötä on tehty paitsi sähköisen viestinnän avulla italialaisen, espanjalaisen ja portugalilaisen lukiotasoisen koulun kanssa myös vierailemalla Portugalissa tapaamass a samaan hankkeeseen osallistuneita portugalilaisia nuoria.
Toijalan lukio aikoo jatkaa perinnerikkaana lukiona- valitsemallaan tiellä modernina, monipuolista opetusta antavana oppilaitoksena. Tervetuloa opiskelemaan Toijalan lukioon - saat hyvän perustan jatko - opinnoillesi, mille tahansa alalle suuntaudutkin.
Teksti: Esko Tuominen