Keskiviikkona 14.5.2003 lukion toisen vuosikurssin oppilaat tekivät opintoretken Turkuun. Retken kohteina olivat Aboa Vetus, Turun linna sekä Turun tuomiokirkko. Matkaan lähdettiin koululta kello kahdeksan aikaan. Kahden tunnin bussimatkan jälkeen oli vuorossa Aboa Vetus opastuksineen. Aboa Vetus on argeologis-historiallinen museo Aurajoen varrella. Museossa on aito keskiaikainen kortteli, johon kakkoset kävivät tutustumassa. Aboa Vetuksessa oli meneillään näyttely ”Lapsuus keskiajalla”, jossa oli esillä korttelin kaivauksista löytyneitä keskiaikaisia leluja ja paljon muuta.
Museosta suuntasimme kohti Turun linnaa. Ennen varsinaista opastusta oli aikaa pitää pieni lounastauko ja tutustua opettajien johdolla linnaan. Erityisen vaikutuksen Turun linnassa tekivät upeat rokokoo-ajan huoneet, joissa oli näytteillä sen ajan pukuja ja taidetta ynnä muuta. Opastuksen jälkeen bussin suunnaksi otettiin Turun tuomiokirkko. Valtavat holvikaaret olivat upea näky ja jyhkeä alttari aivan toista kokoluokkaa kuin meillä täällä Toijalassa. Kirkossa oli myös hyvin kauniita ja värikkäitä ikkunataideteoksia. Turun tuomiokirkkoon oli tullut meidän lisäksemme muutama paikallinenkin hiljentymään .
Tuomiokirkosta lähdettiin keskustaan ja sitten olikin vuorossa vapaa-aikaa. Kakkoset saivat Turkuun omin päin. Takaisin Toijalaan lähdettiin kello neljän aikoihin ja perillä olimme kuuden aikoihin. Mukana kakkosien kanssa Turussa olivat opettajat Eila Turunen, Helena Kinnunen ja Paula Tossavainen. Retki onnistui erittäin mainiosti, vaikka ajoittaiset sadekuurot hieman yllättivätkin.
-Heidi Lindfors 2B