Kaupungin koulutoimi kasvattaa riittävät perustiedot ja -taidot omaavia ihmisiä antamalla ajanmukaista, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Koulutoimen hallinto huolehtii koulutus- ja opetuspalvelujen riittävästä tarjonnasta, niiden tarkoituksenmukaisuudesta, laadun kehittämisestä ja palvelujen suunnitelmallisuudesta sekä tuottaa keskitetysti koulujen tarvitsemat taloudelliset ja pedagogiset tukipalvelut. Koulutoimea johtaa sivistystoimenjohtaja Heikki Tuokko.
Akaan kaupungissa perusopetusta annetaan viidessä alakoulussa ja kahdessa yläkoulussa ja lukio-opetusta sekä Toijalassa että Viialassa. Akaalla on Kylmäkosken kunnan kanssa yhteistyötä yläkoulujen osalta.
Ammatillista peruskoulutusta lähialueilla tarjoavat esimerkiksi Valkeakosken ammattiopisto ja Koulutuskeskus Tavastia. Akaan Opisto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia opiskeluun kolmen kunnan alueella. Lisäksi taiteen perusopetusta Akaassa antaa musiikin osalta Valkeakosken Musiikkiopisto ja käsitöiden osalta Pirkanmaan käsityökeskuksen Näpsä-käsityökoulu.
Sivistystoimenjohtaja
Heikki Tuokko
puh. 040 335 3377
etunimi.sukunimi@akaa.fi
Koulutoimisto
Akaan kaupungintalo, Myllytie 3, Toijala
postisosoite: Akaan kaupunki, koulutoimisto, PL 34, 37801 Toijala
sähköposti: etunimi.sukunimi@akaa.fi
Hallintosihteeri Paula Harinen puh. 040 335 3216 |
|
|
|
|
|
|
|
|