Akaan kaupunki
PL 34, 37801 Toijala
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi

Syyskuu 2011

Nimi: Pekka Löövi


Ikä: 37

 

Perhe: Vaimo Erika ja alakoulussa ja eskarissa vipeltävät lapset Eero ja Elli.

 

Asun: Toijalan Kivimetsässä.

 

Ammatti: Olen musiikin lehtorina Toijalan yhteiskoulussa ja Akaan lukiossa. Toimin myös tuntiopettajana Akaan opistossa, jossa vedän Toijalan Mieskuoroa ja nyt alkavaa bändikurssia.

 

Muutin Akaaseen: Vuonna 2003 Helsingistä. Olemme vaimon kanssa Valkeakoskelta kotoisin ja Pirkanmaan tutut maisemat ja ihmiset olivat ehdottoman tärkeitä asioita meille perheen perustamisen kannalta.

 

Tutustuin ihmisiin uudella paikkakunnalla: Töissä, harrastuksissa ja MLL:n leikkikoulun kautta. Samanikäisten pikkulasten vanhemmista löytyi melko nopeasti ystäväpiiri, joka edelleenkin pysyy yllä sekä lasten harrastusten ja oman yhteydenpidon kautta. Suosittelen muillekin uusille akaalaisille lapsiperheille.

 

Harrastan: Musiikkia kuuntelemalla, konserttikäynneillä ja erilaisten bändien kautta. Viime vuodet tärkeimpänä soittimena harrastuksissa on pysytellyt basso. Beatles-coverbändimme Blue Jay Way pyrkii kunnianhimoisesti alkuperäisiin sovituksiin, joten haastetta laulussa ja soitossa riittää mukavasti. Lisäksi harrastan kalastusta erityisesti perholla, mihin kaunis Haihunkoski Viialassa tarjoaa mukavat mahdollisuudet.

 



Asia joka vie mukanaan: Mieskuoro. Kuoro on loistava esimerkki paikkakuntamme taideharrastusmahdollisuuksista. Erilaisista lähtökohdista tulevat harrastajat voivat yhdessä saavuttaa jotain merkityksellistä. Merkityksiäkin mahtuu joukkoon monia; yhdessä nauramisesta  yhdessä taiteellisesti korkeatasoiseen musiikin tekemiseen ja kaikkea siltä väliltä. Kukin valitsee omat tärkeät merkityksensä ja lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

 

Tärkein tavarani: Tähän on pakko vastata Rickenbacker-basso. Sen verran hilpeyttä on kotona kerännyt ihastunut huokailuni soitinta nyplätessä, että muu vastaus tulkittaisiin teeskentelynä.

 

Maa, johon haluaisin matkustaa: Uusi-Seelanti. Peter Jacksonin Taru Sormusten herrasta jaksaa ihmetyttää. Olisiko vielä kauniimpaa luontoa olemassa kuin Suomessa? Toivottavasti saan siitä joskus selvää.

 

Kirjavinkkini: Jo Nesbon Harry Hole -sarja. Musiikkipuolelta Barry Milesin Eilinen, joka on hyvä ja kiinnostava Paul McCartney -elämäkerta.

 

Toivon tulevaisuudelta: Toivon että pienen paikkakuntamme etu, yhteisöllisyys, pitäisi pahat peikot poissa lasten kasvamisen tieltä. Työpaikkani koulun arki on nykyisin sellaista katseltavaa ja kuunneltavaa, että pelko tämän edun nopeasta menettämisestä on suuri. Yhteisöllisyydessä pitäisi myös muistaa avoimuus. Kyräily synnyttää kyynisyyttä ja kyynisyys välinpitämättömyyttä. Sellaiseen maailmaan en halua lasteni kasvavan.

 

Paikka, jossa yhteisöllisyys kasvaa: Toijalan yhteiskoulun musiikkiluokka. Mieskuoro maanantaisin klo 18 ja bändikurssi tiistaisin klo 18. Ilmoittautumisohjeet Akaan opiston esitteessä.

 

Linkkivinkkejä:

http://www.akaa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/akaan_opisto/

http://www.bluejayway.fi

http://www.beatles.fi/ 

 
Etusivu |  Intranet |  Sivukartta | 
© 2006 - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy