Kaavan vireilletulo
Kaavan vireilletulosta päättää Akaan kaupunginhallitus ja siitä tiedotetaan kuulutuksella Akaan Seutu -lehdessä. Kaava-aloitteen voi tehdä maanomistaja, -haltija tai muu kunnan jäsen, yhteisö, yritys, hallintokunta, viranomainen, kaupunginhallitus tai -valtuusto.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Jokaisesta kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jonka hyväksyy kaupunginhallitus. Suunnitelmassa esitetään, miten osallistuminen ja vuorovaikutus sekä kaavan vaikutusten arviointi järjestetään sekä kerrotaan kaavan arvioitu etenemisaikataulu. OAS asetetaan nähtäville 2 – 3 viikon ajaksi Akaan kaupungintalon 3. kerrokseen kaavoituksen ilmoitustaululle, Akaan kaupunginkirjastoon ja Viialan kirjastoon sekä lähetetään osallisille. Osalliset voivat antaa palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kaavaehdotuksen nähtävilläoloon saakka ja heillä on myös mahdollisuus esittää Pirkanmaan ympäristökeskukselle neuvottelua OAS:n riittämättömyydestä. Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä ne viranomaiset, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Luonnosvaihe
Kaavan lähtökohtien ja tavoitteiden pohjalta laaditaan kaavaluonnos, joka kaupunginhallituksen hyväksymisen jälkeen pidetään nähtävillä kaavoituksen ilmoitustaululla sekä kaupungin molemmissa kirjastoissa 14 – 30 vrk ja siitä kuulutetaan Akaan Seutu -lehdessä. Osalliset voivat tällöin esittää mielipiteensä laadittavana olevasta kaavasta joko suullisesti tai kirjallisesti. Ehdotukset ja mielipiteet kaavasta kirjataan valmisteluasiakirjoihin. Kaavan luonnosvaiheessa voidaan lisäksi järjestää yleisötilaisuus, josta tiedotetaan lehdessä.
Ehdotusvaihe
Nähtävilläolon jälkeen ja viranomaisten kerrottua kommenttinsa kaavaluonnoksesta on usein tarvetta tarkistaa kaavasuunnitelmaa. Tarkistusten jälkeen kaupunginhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen. Kaavaehdotus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä 30 vrk ajan kaavoituksen ilmoitustaululla sekä kaupungin molemmissa kirjastoissa. Vaikutuksiltaan vähäisissä kaavahankkeissa riittää 14 vrk. Nähtävilläoloaikana osallinen voi tehdä kaavasta kirjallisen muistutuksen kaupunginhallitukselle. Kaavoittaja antaa jokaiseen muistutukseen ja lausuntoon vastineen. Mielipiteet ja muistutukset kulkevat kaavan mukana sen eri käsittelyvaiheissa. Samaan aikaan pyydetään kaavasta viralliset lausunnot. Jos saatujen lausuntojen ja muistutusten johdosta osoittautuu tarpeelliseksi muuttaa kaavaehdotusta, se laitetaan uudelleen nähtäville, mikäli muutokset eivät ole luonteeltaan vähäisiä.
Hyväksyminen
Akaan kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavat. Merkitykseltään vähäiset kaavamuutokset hyväksyy kaupunginhallitus. Kaavan hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kuntalaisille ja niille muistutuksen tai lausunnon jättäneille, jotka ovat sitä erikseen pyytäneet. Päätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeuden ratkaisusta edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavan tullessa lainvoimaiseksi valtuuston hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan lehtikuulutuksella, kaavoituksen ilmoitustaululla ja kirjeitse lain ja tilanteen edellyttämällä tavalla.