Tienhoito ja kunnossapito
Yksikön tehtävänä on hoitaa kunnan kaavateitä ja yleisiä alueita niin, että niiden yleinen taso vähintään säilytetään. Hoitotyössä käytetään urakoitsijoita tai kunnan omaa henkilökuntaa ja omaa kalustoa. Urakoitsijoita käytetään töissä, joihin kunnan oma kalusto ei sovellu tai omalla kalustolla ei ole aikaa.
Johtojen ja laitteiden sijoittamisesta kaupungin hoidossa oleville katu- tai muille yleisille alueille tarvitaan lupa. Lupakaavakkeen saa
- palvelusihteeri Leena Karilta
Akaan kaupungintalo, Myllytie 3, Toijala
- kunnossapidon varikolta, Mastotie 5, Toijala
Tienhoidosta ja kunnossapidosta sekä kaivuuluvista katualueella vastaa katurakennusmestari Jouni Kankaanpää.
Katuvalot
Akaan katuvaloja hoitaa Empower Oy. Katuvalojen toimintaa ohjaa hämäräkytkin, joita on sijoitettuna eri puolille kaupunkia. Toukokuusta elokuun puoliväliin katuvalot ovat poiskytkettyinä säästösyistä.
Katuvaloista vastaa katurakennusmestari Jouni Kankaanpää.
Viher- ja liikuntapalvelut
Viher- ja liikuntapalvelut pitää kunnossa, rakentaa ja rakennutta kaupungin puistoja ja leikkikenttiä, liikenneviheralueita sekä ulkoliikuntapaikkoja. Lisäksi se huolehtii uimarannoista ja niillä olevista laitureista ja kiinteistä rantavälineistä sekä Akaan kaupungin matonpesupaikoista.
Yksikkö huolehtii yleisestä siisteydestä keskusta-alueilla, kuten torialueiden siivoamisesta toripäivien jälkeen ja rautatieasemien paikoitusalueiden sekä alikulkutunneleiden siisteydestä ja kunnossapidosta. VR huolehtii laitureille johtavista portaista sekä Toijalan aseman hissien kunnosta.
Koneet ja korjaamo
Kaupungin viher- ja liikuntapalveluiden ja tienhoidon ja kunnossapidon käytössä olevat koneet huolletaan ja osin korjataan omalla korjaamolla. Vastuuhenkilönä toimii katurakennusmestari Jouni Kankaanpää.