Toimiva ja turvallinen kotikaupunki
Vaikka Akaan alue on vahvasti muuttovoittoista, riittää kasvavassa kaupungissamme tilaa asua ja elää. Asuinalueet ovat rakentuneet keskustojen ympärille. Tarpianjoki lisää Viialan keskustan sekä asuinalueiden viihtyisyyttä ja Toijalan keskustaa kaunistaa Nahkialanjärvi puistoineen.
Etäisyydet ovat lyhyitä, joten vaikka palvelut ovat helposti tavoitettavissa, myös luonto on aivan lähellä.
Liikkuminen on helppoa, sillä moottoritieyhteydet sijoittuvat käytännöllisesti keskustojen tuntumaan ja liikkeelle pääsee myös junalla. Asema löytyy sekä Toijalasta että Viialasta. Lisäksi Toijala on rautateiden risteysasema, joten yhteydet eri suuntiin ovat erityisen hyvät.
Oma koti Akaasta
Tonttikauppa ja rakentaminen ovat jo pitkään olleet Akaan alueella vilkasta. Tontteja on tarjolla suosituilta Kurvolan, Koiviston ja Mortin alueilta.
Kodilleen paikkaa etsivän vallinnan mahdollisuuksia pyritään lisäämään tarjoamalla tontteja eri puolilta kaupunkia, erilaisilta alueilta ja monenlaiselle rakentamiselle.
Tontit ovat Akaassa reilunkokoisia ja hinnoiltaan edelleen edullisia.