Suomen hunajapääkaupunki - Akaan kaupunki

Suomen hunajapääkaupunki

Mehiläislive seuraa pesäelämää 24/7

Akaan kattomehiläisten elämää pääsee seuraamaan kesäisin Mehiläislive-nettilähetyksessä. Kolme kameraa seuraa mehiläisten elämää vuorokauden ympäri.

 

Makea Akaa on Suomen Hunajapääkaupunki. Titteli juontaa juurensa kaupunkimehiläistarhauksesta, joka alkoi suunnitelmallisena Akaassa vuonna 2009. Tarhoja on noin 40 ja niissä asuu noin 20 miljoonaa mehiläistä. Vastaavassa mittakaavassa kaupunkitarhausta ei tiettävästi ole toteutettu missään muualla koko Euroopassa.

Akaan oma kaupunkihunaja on suosittu paikallistuote, jota on saatavilla  paikallisista liikkeistä, mehiläistarhaajilta ja eri tapahtumissa.

Pölytystä joka nurkassa

Paikalliset tarhaajat ovat sijoittaneet alueelle tarhoja siten, että mehiläisten pölytysalueet kattavat kaikki kolme keskustataajamaa. Kaupunki on osoittanut tarhoille sopivat paikat ja sopinut niiden sijoittelusta maanomistajien kanssa.

akaan pölytysalueet kartalla
Akaan tarhojen pölytysalueet kartalla

Kaupunkitarhaus lisää luonnon monimuotoisuutta sekä kasvattaa sadon laatua ja määrää koko vaikutusalueella. Akaan mehiläiset ovat italialaisia, lauhkeiksi jalostettuja rotuja, eikä niistä ole vaaraa ihmisille. Pölytys on tärkeää paitsi koko ekosysteemin myös asukkaiden viihtyvyyden kannalta. Idean isä on akaalainen mehiläistarhaaja Risto Niilimäki. Suomen mehiläishoitajien liitto valitsi hänet Vuoden mehiläistarhaajaksi 2021.

Kesän lopuksi Akaassa juhlitaan sadonkorjuun kunniaksi vietettäviä Hunajahulinoita.