Ajankohtaista
 
Akaan kaupunki
PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi

29.3.2018

Strategiapäällikön katsaus

Kuntalaistilaisuudessa hyvää keskustelua ja evästyksiä uuteen strategiaan

 

Akaan kaupunki järjesti 27.3.2018 kaikille asukkaille avoimen kuntalaistilaisuuden, jonka tarkoituksena oli saada asukkaiden viestejä ja ideoita strategiassa hyödynnettäväksi. Tilaisuuden aluksi valtuuston ja ohjausryhmän puheenjohtaja Jaakko Leinonen alusti Akaan nykyisestä tilanteesta ja uudistamisen tarpeesta. Lähtökohtana on uudistumisen välttämättömyys ja mahdollisuuksien näkeminen sekä niihin rohkeasti tarttuminen.

Yhteiskoulun auditorioon saapuneet noin 70 henkilöä jaettiin viiteen ideointiryhmään, joissa keskusteltiin VIKSU AKAA – vision pohjalta siitä, että mitä asukkaille tarkoittavat Viksun kirjaimista muodostuvat Akaan tahtotilat olla Vireä, Innovatiivinen, Kaunis, Suvaitsevainen ja Uudistuva. Esille nousi myös ehdotus sanan Suvaitsevainen vaihtamisesta sanaksi Saavutettava. Ideointiryhmien keskustelun tuloksena nousi esiin tärkeitä asioita strategiatyöhön liitettäväksi ja myös aikaisemmin esillä olleille asioille saimme vahvistusta.

Illan monipuolisesta annista nostan esille tarpeen kaupunkikuvan parantamiseen, yhteistyön tiivistämiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen sekä muuttumiseen ajan muutosten mukaisesti. Akaan tulee olla aktiivinen muiden kuntien kanssa kolmannen raiteen saamiseksi, mutta myös muita liikenneyhteyksiä ja joukkoliikennettä tulee kehittää. Vahvan paikallisen yhdistystoiminnan ja seuratoiminnan kanssa yhteistyössä on mahdollisuus mm. lisätä kaupungin viihtyisyyttä, järjestää vetovoimaisia tapahtumia ja mahdollistaa asukkaiden aktiivinen liikkuminen sekä ennen kaikkea ideoida uusia hyviä asioita. Kaupungin siisteys ja sisääntuloväylien houkuttelevuus halutaan korkealle tasolle. Yritysten kanssa tehtävä yhteistyö nähtiin tärkeäksi kaupungin elinvoiman näkökulmasta ja esimerkiksi yhteistä työryhmää ehdotettiin. Kaupungin tulee mahdollistaa ja suhtautua avoimesti elinkeinotoimintaan.

Kaikenlainen aktiivisuus ja toisten ihmisten tapaaminen on hyväksi. Kuntalaistilaisuudessa nousi esille Akaa-yhteisöllisyys ja sen mukanaan tuoma voima kaupungin kehittymiseen. Akaassa on kolme taajamaa, joihin ja joista tulee päästä liikkumaan, ja joissa täytyy olla kohtaamispaikkoja eri-ikäisille asukkaille. Kaupungin kannattaa järjestää mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa päätöksenteossa oleviin asioihin ja toimia avoimesti niin, että luonnollinen vuorovaikutus on mahdollista. Tapaamispaikkojen lisäksi toivottiin liikuntamahdollisuuksien lisäämistä.

Yhtenä asiana nousi esille asuntomessut, joiden hakemiseen liittyvä selvitystyö nähtiin järkeväksi käynnistää. Kehittämisessä nähtiin tärkeänä koko alueen omaleimaisuuden huomioiminen, vesistöt, luonto ja erityisesti asemanseudut. Akaan ohitse menee moottoritie ja juna, joissa olevat ihmiset täytyy saada kääntymään ja pysähtymään Akaaseen. Yleisen siisteyden ja houkuttelevuuden ohella opastekyltit tulisi saada kuntoon ja keskeisille paikoille. Akaa ei ole näkyvä. Tilaisuudessa tuotiin esille, että kolmen taajaman omaleimaisuus ja identiteetti on mahdollista yhdistää Akaa-kokonaisuudeksi.

Tarvitsemme ison toimintakulttuurin muutoksen, jotta Akaan kaupunkikuva paranee, asukkaiden hyvinvointi lisääntyy, yritykset menestyvät ja saamme asukasmäärän käännettyä nousuun. Tulevaisuudessa kaupungin tulee olla vahvasti asiakaslähtöinen ja sen tulee näkyä kaikessa toiminnassa ja kaikissa tilanteissa. Kaupungin tulee olla mahdollistaja ja toimia niin, että hyvät asiat tapahtuvat Akaassa ja hyvistä asioista on viestittävä aktiivisesti muille. Tulevaisuuteen on uskallettava investoida.

Kiitän kaikkia mukana olleita erinomaisesta keskustelusta ja hyvistä ideoista. Strategiaan voi vaikutta myös vastaamalla sähköiseen kyselyyn, jonka avaamme huhtikuun alkupuolella. Palautetta voi luonnollisesti antaa myös sähköpostilla riku.rekonen@akaa.fi tai puhelimella 040 335 3007. Aikataulun mukaisesti Akaan valtuusto päättää strategiasta toukokuussa ja tämän jälkeen valmistellaan strategiaa toteuttavat ja tarkentavat ohjelmat. 

 

Jaakko Leinonen

valtuuston ja ohjausryhmän puheenjohtaja

Riku Rekonen

strategiapäällikkö

 

 

 

 
© Akaan kaupunki 2013 | Intranet
Palvelun tekninen toteutus Aldone