Ajankohtaista
 
Akaan kaupunki
PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi

7.9.2017

Sisäilmatyöryhmä: Viialan Yhtenäiskoulun Viialan Keskustan koulu

Immonen kertoi tilaisuuden aluksi, että lisätutkimuksia on tehty Keskustan koulun ruokalassa. VOC-näytteitä on otettu muun muassa keittiön taukotilan lattiasta ja huoneilmasta. Samalla on otettu myös mittauksia kolmen henkilökuntaan kuuluvan ulospuhallus-ilmasta. Menetelmä on uusi ja siksi paikallinen työterveyslääkäri konsultoi työterveyslaitosta, jotta tulokset saadaan luettua täsmällisesti.

Immosen mukaan ennakkotietojen mukaan on kuitenkin syytä epäillä, että rakennuksessa päästölähteitä, jotka eivät kuulu ihmiskehoon. Työterveyspuoli ottaa Immosen mukaan kantaa sitten siihen, ovatko päästöt ihmiskeholle haitaksi.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Maija Toivonen toi esiin, että Kari Immonen on toimittanut tekniselle toimelle kesäkuussa Keskustan koulun ruokalan lattiankorjaustarjouksen, mutta asia ei ole edennyt, koska kustannusesitys on edelleen epäselvä.

Liikuntahallin osalta A-insinööreiltä on tulossa Keskustan koulun korjaustapaehdotukset ja budjetti, sekä he tekevät tällä hetkellä koko koulun rakennesuunnitelmien osalta laadunvarmistusselvitystä.

Keskustan koululle ei ole haettu rakennuslupaa, sillä tilanne vaatii ennen sitä ristiin tarkastusta. Immonen toi puolestaan esiin, että peruskorjauslupa on voimassa. Se ei kuitenkaan vastaa paikallisen rakennustarkastajan asettamia vaatimuksia.

Liikuntahallin käytävillä on todettu Immosen mukaan VOC-päästöjä. Käytävän päästöt pääsevät myös pesuhuonetiloihin.

Sisäilmatyöryhmässä keskusteltiin palloiluhallin tulevaisuudesta harrastajakäytössä. Tällä hetkellä käyttö on omalla vastuulla ja sama tilanne jatkuu ainakin siihen asti, kun viralliset tutkimustulokset valmistuvat.

Väistötilojen tilanne

Keskustan koulun väistötiloissa on viikon sisällä parannettu hätäuloskäyntejä, ammattilaiset ovat hoitaneet muurahaisongelmaa, kynnykset on kiinnitetty, tiivistys aloitettu Ja käsienpesualtaat asennettu ylä – ja alakertaan. Juomavesi on testattu ja se on juomakelpoista. Tulossa olevat toimenpiteet ovat Ilmalämpöpumput ja viemärien tuuletusjärjestelmän katselmus.

 Ilmanvaihtoa on säädetty ja se toimii maksimiteholla aamusta iltayhdeksään, ollen päällä vuorokauden ympäri. Akustolevy-asennuksia on tehty ja niitä tehdään tarvittaessa lisää, kun ilmalämpöpumput ovat saapuneet. Siivoussuunnitelmaa on tehty, kuramatot tilattu ja päivittäin yksi siistijä hoitaa tilaa koko päivän ajan. Toimittajalta on pyydetty listaus, mitä toimenpiteitä he ovat tehneet ja samalla saadaan käsitys siitä, mitä on tehty ja mistä tulee vielä tehdä. Selvityksessä on myös 120 neliöinen lisämoduuliosa, jossa huomioitaisiin wc-tilojen ja sosiaalitilojen lisäys, naulakko- sekä säilytystilat.

Lisätietoja:

sivistysjohtaja Tero Kuusisto puh. 040 335 3377

etunimi.sukunimi@akaa.fi

 

 

 
© Akaan kaupunki 2013 | Intranet
Palvelun tekninen toteutus Aldone