Ajankohtaista
 
Akaan kaupunki
PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi

19.5.2017

Kaupungin uudessa logossa näkyvät hunajakennot ja hyvät liikenneyhteydet


10 vuotta täyttävä kaupunki saa syntymäpäivälahjaksi raikkaan hunajaisen ilmeen

Tänään, Akaa-päivänä, kaupunki saa kymmenvuotisen taipaleensa kunniaksi uuden logon ja sen visuaalinen ilme uudistetaan. Moni on varmasti nähnyt uuden oranssi-keltaisen logon jo esiintyvän eri medioissa, mutta virallinen käyttöönotto tapahtuu tänään lauantaina klo 10.

Logo kertoo ihmisenkokoisesta, kasvavasta kaupungista, joka on täynnä elämää.

 – Uudistettu ilme henkii raikkautta, lämminhenkisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Akaa on nyt asukkaidensa näköinen, iloitsee Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen.

 Kaupungin slogan ”Akaa – makee kaupunki” on huomioitu uudistuksessa. Logossa on hunajakennosta tuttuja kuusikulmaisia muotoja. Kolme erisävyistä keltaista ja oranssia kennoa kuvaavat Kylmäkoskea, Toijalaa ja Viialaa. Kolmen taajaman väliin muodostuu valkoisista viivoista risteys, joka yhdistää alueet viihtyisäksi Akaaksi. Lisäksi risteys kertoo kaupungin keskeisestä sijainnista ja loistavista liikenneyhteyksistä.

 – Olemme käyttäneet Suomen Hunajapääkaupunki -titteliä markkinoinnissamme noin viisi vuotta. Hienoa, että se näkyy jatkossa myös logossamme, kiittelee Akaan kaupungin viestintä- ja markkinointisihteeri Anni Määttä.

– Logo on nuorekas ja siinä on iloinen meininki. Hieno yksityiskohta on, että logo osoittaa Akaan sijaitsevan valtateiden ja rautateiden risteyksessä.

 Uudistuksen toteutti akaalainen mainostoimisto Mainosmies. Valinnan tehnyttä Akaan kaupunkikehitystoimea viehättivät Mainosmiehen logoehdotuksessa positiivisuus, hienot värisävyt ja ilmava teksti.

 – Halusimme logon muotokielestä käsintehdyn rennon ja trendikkään. Väreiksi valitut keltainen ja oranssi kertovat aurinkoisesta Akaasta sekä kaupungin vireästä ja nuorekkaasta ilmapiiristä, sanoo Mainosmiehen toimitusjohtaja Jani Vehka-aho.

Tervetuloa tänään Veturimuseolle klo 10 antamaan mielipiteesi uudesta logosta ja juhlimaan yhteistä taivalta!

 
© Akaan kaupunki 2013 | Intranet
Palvelun tekninen toteutus Aldone