Ajankohtaista
 
Akaan kaupunki
PL 34, 37801 Akaa
Puh. (03) 569 1120
akaan.kaupunki@akaa.fi

29.5.2015

Akaa kartoitti taajamametsien vieraslajit


Akaan taajamametsissä kasvaa joukko vieraslajeja, joiden kokonaistilanne on saatu kerättyä yksiin kansiin. Vieraslajikartoituksen tilaajana toiminut kaupunginpuutarhuri Heli Laine kertoo, että tarve vieraslajien yleisyyden selvittämiselle on syntynyt jättiputken ja jättipalsamin kaltaisten haitallisten kasvien leviämisen jälkeen.

- Kaupungin puistotoimen tiedossa on ollut, että jättiputkea ja jättipalsamia kasvaa alueella melko paljon. Kasvien torjumiseksi on järjestetty talkoitakin. Kun viime vuonna kuulin, että vieraslajien laajempi kartoittaminen saattaa tulla jossain vaiheessa kunnissa lakisääteiseksi, oli inventoinnin tarve selkeä, Laine sanoo.

Vieraslajit ovat alun perin Suomen luontoon kuulumattomia lajeja, jotka ovat levinneet maahamme ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Suomesta on tavattu yli 600 vieraslajia, joista suurin osa on kasveja. Luontoon levitessään vieraslajit pystyvät valtaamaan elinympäristöjä ja syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit muuttavat kokonaisten eliöyhteisöjen rakennetta. Ne voivat tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa tuhoja muun muassa maa- ja metsätaloudelle. Jotkut vieraslajeista, kuten jättiputki ovat myös haitallisia ihmisen terveydelle.


Jättiputken torjunta tärkeää


Yleisimpiä haitallisia vieraslajeja Akaassa ovat terttuselja, isotuomipihlaja, metsätammi, hollanninpunaherukka ja karhunköynnös. Tällä hetkellä puistotoimi torjuu aktiivisesti vieraslajeista vain terveydelle haitallista jättiputkea.

- Kuntalaisten on hyvä tietää olemassa olevista vieraslajeista, jotta niiden leviämistä voidaan yhdessä ehkäistä. Vieraslajihavainnoista voi ilmoittaa suoraan minulle tai ilmoituksen voi tehdä myös nettiosoitteessa www.vieraslajit.fi, Heli Laine muistuttaa.

Valtioneuvosto antoi 15.3.2012 kansallista vieraslajistrategiaa koskevan periaatepäätöksen. Pian tämän jälkeen valmistuneessa Kansallisessa vieraslajistrategiassa mainitaan putkilokasveista haitallisiksi vieraslajeiksi 26 ja tarkkailtaviksi tai paikallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi 32 lajia.

Inventoinnin maastotyöt Akaassa teki 2014 kesä- ja syyskaudella Valkeakosken kaupunginpuutarhuri Kari Järventausta.  Valkeakosken kaupunki toteutti vastaavan inventoinnin vuonna 2012.

Akaan vieraslajikartoitus on julkaistu 30-sivuisena oppaana, jonka kiinnostuneet voivat tilata kaupunginpuutarhuri Heli Laineelta, puh. 040 335 3273 tai heli.laine(at)akaa.fi.

 

Akaan vieraslajikartoitus

Ohjeita puutarhajätteen käsittelyyn

Ilmoita vieraslajihavainnoista

Jättiputkiesite


Teksti ja kuva: Sini Kantola

 
© Akaan kaupunki 2013 | Intranet
Palvelun tekninen toteutus Aldone